All of me 0:26
Mun päässä soi tuuli vieläkin. Paleltaa vähän ja tekisi mieli mennä saunaan. Olin ihan juuri viilettämässä pyörällä kesäyössä kotia kohti, tuolla jossain keskellä metsäreittejä. Se oli vähän pelottavaa. Täällä kotona en asukaan ihan keskustassa.
Tulin kotiin ystävän synttärijuhlista. En laita saunaa päälle kun kello on niin paljon kuin tämän kirjoituksen otsikko sanoo. Tai ei puukiuasta ehkä edes "laiteta päälle". Ja olen sitäpaitsi yksin kotona. Mä ja kissat.
Huomenna pitää herätä silleen, että olisin noin klo 11 aamupäivällä valmis. Mielummin aikaisemminkin, kun äiti sanoi ettei kahdestatoista olisi hyvä myöhästyä, kun juhlat alkaa silloin ja kutsu on käynyt kahdeksitoista. Minä ehdotin, että saapuisin yhdeltä. Ei kuulemma hyvä juttu. Koitan siis mennä puolenpäivän aikoihin. Puolen tunnin viiveellä.
Olen muuten kotona. Ja täällä on tilaa. Syön ja nukun eri huoneissa! On mukavaa pitkinä aamuina oikein laahustaa omasta huoneesta ja sängystä keittiöön. Puhumattakaan siitä, että kun menen suihkuun on mentävä rappuset alakertaan! Omassa pienessä Turun kotikolossa piti ottaa sängystä vain yksi askel ja olin jo keittiön puolella.
Kotona on kivaa. Kaapeissa keksejä ja tuttujen ihmisten silmissä rakkautta. Perhe ja ystäviä. Mutta täällä on myös työviikkoja. Keitän kahvia ja hymyilen. Teen mä muutakin. Kaikkea sellaista sekalaista. Mutta se on mukavaa! Yllätyin positiivisesti. Työtä on viitenä päivänä viikossa ja alan oppia käsitettä viikonloppu uudelleen. Ja sen odottamista. Perjantai on se ihana päivä!
Olen tällä hetkellä vähän väsynyt. Työviikon jälkeen on ihanaa, että mulla ei soi herätys huomenna kello 6:42. Ja ennen Turkua sanoin olevani sekaisin. Sanoin kai sielläkin olevani sekaisin. Nyt en oikein tiedä mitä sanoa ajatusten tilasta. Olen ainakin ajatellut paljon, ja oppinut. Mulla on ollut monta vanhaa ja uutta lempibiisiä spotify- listalla niin, että oon lähiaikoina aina palannut niihin.
Kun juuri silloin äsken, 0:26 istuin alas keittiössä ja avasin blogisivuni, en tiennyt mitä alan kirjoittaa. Tämä kehittyi kuulumisten kertomiseksi, ja tapahtumien kuvaukseksi ja ajatusten ylös kirjoittamiseksi. Ajattelen, että mulla jäi syömättä vain yksi puolikas pinaattilettu, että toivottavasti toinen meidän kissoista ei pidä meteliä yöllä ja sitten sitä, kuinka onnellinen olenkaan kaikista rakkaista. En haluaisi eroon joutua. Ja kuinka onnellinen olen siitä, että rakkaat ihmiset auttaa näkemään sen, mikä ei ole niinkään hyväksi itselle ja ympäristölle tai kehitykselle. Oli kyse sitten tunteista, ihmisistä tai esimerkiksi työstä ja opiskelusta.
Olen ajatellut ihmistä, joka teoilla tai tekemättömyydellä saa minut epävarmaksi, tai olon sellaiseksi etten löydä enää edes sanoja sille käytökselle. Ja tunnen vaan surua. Olen ajatellut myös ihmisiä, joita en ole nähnyt pitkään aikaan ja jotka kysyy kuulumisia. Olenko muuttunut heidän silmissään? Olen ajatellut myös eniten niitä, jotka saavat minut tuntemaan tasapainoiseksi. Kun nykyään usein tuntuu siltä, etten osaa olla joissain tilanteissa oma itseni. Onneksi on olemassa välittäviä ihmisiä!
Ja nyt alkaa nukuttaa. Mutta koska rakastan öitä, taidan mennä vain sängylle kuuntelemaan musiikkia. Ja kirjoitan runon. Ehkä se on joku päivä tässä blogissa.
Rakkaudella,
Anna
Tulin kotiin ystävän synttärijuhlista. En laita saunaa päälle kun kello on niin paljon kuin tämän kirjoituksen otsikko sanoo. Tai ei puukiuasta ehkä edes "laiteta päälle". Ja olen sitäpaitsi yksin kotona. Mä ja kissat.
Huomenna pitää herätä silleen, että olisin noin klo 11 aamupäivällä valmis. Mielummin aikaisemminkin, kun äiti sanoi ettei kahdestatoista olisi hyvä myöhästyä, kun juhlat alkaa silloin ja kutsu on käynyt kahdeksitoista. Minä ehdotin, että saapuisin yhdeltä. Ei kuulemma hyvä juttu. Koitan siis mennä puolenpäivän aikoihin. Puolen tunnin viiveellä.
Olen muuten kotona. Ja täällä on tilaa. Syön ja nukun eri huoneissa! On mukavaa pitkinä aamuina oikein laahustaa omasta huoneesta ja sängystä keittiöön. Puhumattakaan siitä, että kun menen suihkuun on mentävä rappuset alakertaan! Omassa pienessä Turun kotikolossa piti ottaa sängystä vain yksi askel ja olin jo keittiön puolella.
Kotona on kivaa. Kaapeissa keksejä ja tuttujen ihmisten silmissä rakkautta. Perhe ja ystäviä. Mutta täällä on myös työviikkoja. Keitän kahvia ja hymyilen. Teen mä muutakin. Kaikkea sellaista sekalaista. Mutta se on mukavaa! Yllätyin positiivisesti. Työtä on viitenä päivänä viikossa ja alan oppia käsitettä viikonloppu uudelleen. Ja sen odottamista. Perjantai on se ihana päivä!
Olen tällä hetkellä vähän väsynyt. Työviikon jälkeen on ihanaa, että mulla ei soi herätys huomenna kello 6:42. Ja ennen Turkua sanoin olevani sekaisin. Sanoin kai sielläkin olevani sekaisin. Nyt en oikein tiedä mitä sanoa ajatusten tilasta. Olen ainakin ajatellut paljon, ja oppinut. Mulla on ollut monta vanhaa ja uutta lempibiisiä spotify- listalla niin, että oon lähiaikoina aina palannut niihin.
Kun juuri silloin äsken, 0:26 istuin alas keittiössä ja avasin blogisivuni, en tiennyt mitä alan kirjoittaa. Tämä kehittyi kuulumisten kertomiseksi, ja tapahtumien kuvaukseksi ja ajatusten ylös kirjoittamiseksi. Ajattelen, että mulla jäi syömättä vain yksi puolikas pinaattilettu, että toivottavasti toinen meidän kissoista ei pidä meteliä yöllä ja sitten sitä, kuinka onnellinen olenkaan kaikista rakkaista. En haluaisi eroon joutua. Ja kuinka onnellinen olen siitä, että rakkaat ihmiset auttaa näkemään sen, mikä ei ole niinkään hyväksi itselle ja ympäristölle tai kehitykselle. Oli kyse sitten tunteista, ihmisistä tai esimerkiksi työstä ja opiskelusta.
Olen ajatellut ihmistä, joka teoilla tai tekemättömyydellä saa minut epävarmaksi, tai olon sellaiseksi etten löydä enää edes sanoja sille käytökselle. Ja tunnen vaan surua. Olen ajatellut myös ihmisiä, joita en ole nähnyt pitkään aikaan ja jotka kysyy kuulumisia. Olenko muuttunut heidän silmissään? Olen ajatellut myös eniten niitä, jotka saavat minut tuntemaan tasapainoiseksi. Kun nykyään usein tuntuu siltä, etten osaa olla joissain tilanteissa oma itseni. Onneksi on olemassa välittäviä ihmisiä!
Ja nyt alkaa nukuttaa. Mutta koska rakastan öitä, taidan mennä vain sängylle kuuntelemaan musiikkia. Ja kirjoitan runon. Ehkä se on joku päivä tässä blogissa.
Rakkaudella,
Anna
Kommentit
Lähetä kommentti