Ollaanko tämä kesä näin?
Ajoin just naperolla kotiin. Siis meidän ekstra-lisä-autolla, mintunvihreällä Nissan Micralla, vuodelta 1996. Kello oli suunnilleen puoli yksi yöllä. Kotitiellä ei ollut muuta liikennettä, ja sitten vaan kurvasin pihaan, sammutin auton ja kaikki oli tyynen rauhallista. Koti. Ja kesäilta.
Mulla on tosi haikea olo. Tänään kaikki oli hetken niinkuin ennen. Ystävien kanssa terassilla ulkona kesäyönä, ja juuri se tietty baarimikko aivan yhtä renttu ja hauska kuin ennenkin. Ympäröivät ihmiset aivan yhtä randomeita kuin ennenkin, ja rakkaat ystävät juuri sellaisia ihania, kuten aina. Olin autolla, koska asun sen verran kaukana keskustasta, että kulkuyhteydet ei aina ihan muuten täsmäisi omaan aikatauluun. Mutta ei se haittaa, ei se koskaan ole oikein haitannut. Tykkään ajella, kuunnella musiikkia ja nauttia kotikaupungin yöllisistä kaduista.
Niin moni asia muuttuu, ja pitääkin muuttua. On vain niin turvallisen ja onnellisen mukavaa tulla kotiin, juuri sille pihalle mille niin monta vuotta aiemminkin olen yölläkin saapunut, ja mennä kotiin, vaihtaa vaatteet ja olla varma, että jääkaapissa on ruokaa. Tässä kaupungissa olen kasvanut. Halunnut täältä joskus pois niin pian kuin mahdollista, ja kokenut niin paljon hyvää ja onnea, että en missään muualla.
Mulla on myös tosi innokas olo. Nyt aloitan jotain aivan uutta, yliopiston! Pääsin yliopistoon. Se on vieläkin, näin parin viikon jälkeen jotain sellaista minkä todellisuudesta mun pitää muistuttaa itselleni. Se on outoa, ja ihan parasta. Ja sitten alan miettimään. Me ollaan kasvettu täällä paljon, minä ja kaikki mun ympärillä. Olen käynyt täällä koulun ja lukion. Nyt aloitan jotain uutta. Mutta en kotikaupungissani, vaan uudessa ympäristössä. Se on huikeaa, hurjaa, jännittävää, pelottavaa ja aivan parasta. Saan opiskella juuri sitä mitä halusin, ja olen niin onnellinen. Sitten minua välillä vähän pelottaa Siellä mulla ei vielä ole sitä turvallisuudentunnetta ja paljon lämpimiä muistoja, tuttuja ihmisiä joille ollaan kavereiden kanssa keksitty uudet lempinimet, paikkoja joissa ollaan istuttu yöllä ja puhuttu paljon ja kaikesta tai sitten ei mistään. Naurettu ja itketty. Sanottu heihei ja halattu jälleennäkemisen riemusta.
Niin moni muuttaa nyt jonnekin muualle, ja kaikilla on jonkinlaista uutta. Uusi koulupaikka, tai uusi elämänvaihe. Me ei sinällään aloiteta sitä yhdessä, vaan kaikilla alkaa olla oma juttunsa. Mutta kyllä mä tiedän, että muisto ja tieto ja tunne siitä, että meillä on yhteinen aikakausi takanamme ja yhteinen kotikaupunki, saa meidät pitämään yhtä. Meillä on aina myös yhteinen juttu.
Tämä paikka on minulle koti. Nämä ihmiset ovat minulle rakkainta. Ja on myös ihanaa päästä opiskelemaan. Olen onnellinen. Ja tuntuu niin haikealta. Ja innokkaalta.
Ollaan vielä tämä kesä näin. Syksyllä on uudet kuviot. Ja ne asiat yhdessä tekee minusta onnellisen.
Rakkaudella,
Anna
Mulla on tosi haikea olo. Tänään kaikki oli hetken niinkuin ennen. Ystävien kanssa terassilla ulkona kesäyönä, ja juuri se tietty baarimikko aivan yhtä renttu ja hauska kuin ennenkin. Ympäröivät ihmiset aivan yhtä randomeita kuin ennenkin, ja rakkaat ystävät juuri sellaisia ihania, kuten aina. Olin autolla, koska asun sen verran kaukana keskustasta, että kulkuyhteydet ei aina ihan muuten täsmäisi omaan aikatauluun. Mutta ei se haittaa, ei se koskaan ole oikein haitannut. Tykkään ajella, kuunnella musiikkia ja nauttia kotikaupungin yöllisistä kaduista.
Niin moni asia muuttuu, ja pitääkin muuttua. On vain niin turvallisen ja onnellisen mukavaa tulla kotiin, juuri sille pihalle mille niin monta vuotta aiemminkin olen yölläkin saapunut, ja mennä kotiin, vaihtaa vaatteet ja olla varma, että jääkaapissa on ruokaa. Tässä kaupungissa olen kasvanut. Halunnut täältä joskus pois niin pian kuin mahdollista, ja kokenut niin paljon hyvää ja onnea, että en missään muualla.
Mulla on myös tosi innokas olo. Nyt aloitan jotain aivan uutta, yliopiston! Pääsin yliopistoon. Se on vieläkin, näin parin viikon jälkeen jotain sellaista minkä todellisuudesta mun pitää muistuttaa itselleni. Se on outoa, ja ihan parasta. Ja sitten alan miettimään. Me ollaan kasvettu täällä paljon, minä ja kaikki mun ympärillä. Olen käynyt täällä koulun ja lukion. Nyt aloitan jotain uutta. Mutta en kotikaupungissani, vaan uudessa ympäristössä. Se on huikeaa, hurjaa, jännittävää, pelottavaa ja aivan parasta. Saan opiskella juuri sitä mitä halusin, ja olen niin onnellinen. Sitten minua välillä vähän pelottaa Siellä mulla ei vielä ole sitä turvallisuudentunnetta ja paljon lämpimiä muistoja, tuttuja ihmisiä joille ollaan kavereiden kanssa keksitty uudet lempinimet, paikkoja joissa ollaan istuttu yöllä ja puhuttu paljon ja kaikesta tai sitten ei mistään. Naurettu ja itketty. Sanottu heihei ja halattu jälleennäkemisen riemusta.
Niin moni muuttaa nyt jonnekin muualle, ja kaikilla on jonkinlaista uutta. Uusi koulupaikka, tai uusi elämänvaihe. Me ei sinällään aloiteta sitä yhdessä, vaan kaikilla alkaa olla oma juttunsa. Mutta kyllä mä tiedän, että muisto ja tieto ja tunne siitä, että meillä on yhteinen aikakausi takanamme ja yhteinen kotikaupunki, saa meidät pitämään yhtä. Meillä on aina myös yhteinen juttu.
Tämä paikka on minulle koti. Nämä ihmiset ovat minulle rakkainta. Ja on myös ihanaa päästä opiskelemaan. Olen onnellinen. Ja tuntuu niin haikealta. Ja innokkaalta.
Ollaan vielä tämä kesä näin. Syksyllä on uudet kuviot. Ja ne asiat yhdessä tekee minusta onnellisen.
Rakkaudella,
Anna
Kommentit
Lähetä kommentti