Itsensä tuntemisen raskas taito

Hei.

On mennyt aika kauan aikaa siitä, kun kirjoitin viimeksi tänne blogiin ja olenkin miettinyt, että siirtäisinkö tämän jonnekin muualle tai perustaisinko uuden blogin kun tämä alkaa tuntua jo hieman vanhalle. Kuitenkin, nyt tuli kirjoitusfiilis ja toisaalta, mikäs sen parempi paikka kuin blogi, missä on ajatuksiani jo neljän vuoden ajalta.

Lähiaikoina olen miettinyt todella paljon sitä, mitä itsestään ajattelee ja millainen oma identiteetti on, miten minä näen muut ja millainen suhde itsellä on toisiin ihmisiin. Itsensä tunteminen ei ole ollenkaan helppoa tai yksinkertaista. On helppo kuvata itseään siihen tapaan, kuin esittelisi itsensä kielellä, jota ei oikein vielä osaa. Tarkoitan siis tällaisia asioita: "Olen Anna, 21- vuotias ja opiskelen valtio-oppia Turun yliopistossa toista vuotta. Olen alunperin kotoisin Kuopiosta. Pidän musiikista, karkista ja rennoista illoista läheisten ihmisten kanssa." Ne ehkä kertovat meistä jotain alkuperäistä, mutta se mitä itsestään ajattelee on hurjan monimutkainen päänsisäinen prosessi, jota ainakin minä alan vasta pikkuhiljaa ymmärtää.

On tietysti totta, että ihmiset kasvavat ja muokkautuvat ja oppivat ymmärtämään itseään eri vaiheissa eri tavoin. Myöskin ympäröivä maailma sekä ihmiset tuovat siihen aina oman lisänsä ja näin pikkuhiljaa rakentuu kokonaisuus, jossa hahmotamme itsemme. Välillä se alkaa kuitenkin ahdistaa enemmän kuin mikään. Millainen minä olen, mitä minä arvostan, mitä minä rakastan, kuka minä edes olen? Voi tietysti tuntua liika-ajattelulta syventyä pohtimaan moista asiaa, kuitenkin minulle se on välillä välttämättömyys, jotta saan mielenrauhan sen suhteen, miten hahmotan itseni ja sitä kautta hyväksyn. Tietysti pohdinnassa helposti jää jumittamaan paikalleen eikä kukaan ole ikinä valmis. Ei kaikkea voi tietää, joten pitäisi osata myös antaa olla ja tehdä jotain ihan muuta, jotain mistä pitää ja saa ajatukset taka-alalle hetkeksi. Kyllä ajatukset tulevat ja ovat ja menevät omaa tahtiaan. 

Ajatukset ovat myöskin siitä monimutkaisia, että emme voi oikein kontrolloida niitä. Kaikkea saa ajatella, montaa asiaa on hyväkin ajatella. Kai pointti olisi sitten siinä, miten suhtaudumme niihin, mitkä valikoimme syvempään käsittelyyn ja mitkä poimimme asioiksi, joita toteutamme ja joista tulee jopa arvoja elämäämme. Olen myös oppinut, että on tärkeää olla blokkaamatta mitään pois mutta toisaalta antaa mielen olla kuin avoin ovi. Antaa kaiken tulla sisään, mutta antaa kaiken myös olla vapaana päästä pois. 

Jotkut ajatukset ovat jotenkin tiukemmassa kuin toiset, vaikka niistä haluaisi päästää irti. Ehkä ne ovat tiukassa vain sen takia, että ne pitää oppia hyväksymään osaksi omaa olemusta. Tottakai monesti sitten tuntuu, että vaikuttaako oma olemus tai ajatukset muihin tai suhteeseen muita kohtaan. Ehkä tärkeintä on siinäkin vain hengittää syvään, ja oikeasti ajatella mitä toisista ajattelee ja millä tavalla heitä kohtaan haluaa olla. 

Itsensä kuunteleminen ja analysoiminen on kamalan väsyttävää. Joskus tuntuu, ettei tarvitse kuin miettiä ja miettiä ja on jo aika uupunut. Sille ei saisi antaa ylivaltaa, vaikka todellakin ymmärrän mitä on pohtia ja ahdistuakin ja olla epävarma. Sitten olo tuntuukin jo todella raskaalta. Tärkeää olisi olla jotenkin rauhallinen ja koitan sitä aina itsellenikin sanoa, kun kaikki alkaa tuntua liian paljolta. Itsensä tuntemista ei saa varmastikaan koskaan valmiiksi mutta siinä voi kehittyä, että ottaa kaiken vastaan avoimesti. Itsensä tuntemisen taito on epäilemättä raskasta mutta se on myös rikkaus. Kun tietää enemmän mitä itse on, osaa olla paljon enemmän myös muille. 

Rakkaudella,

Anna