11.10

Hei.

Minulle ei koskaan lapsena sanottu kotona, koulussa tai kavereiden kesken, että en voisi tehdä jotain, koska olen tyttö. On aina pidetty itsestäänselvyytenä, että saan harrastaa mitä haluan, käydä koulua ja esimerkiksi myös seurustella ja avioitua silloin kun se tuntuu hyvältä, sukupuolestani riippumatta. Oli aina selvää, että kaikki on minulle samalla tavalla mahdollista kuin pojillekin. Minua on aina kannustettu tavoittelemaan juuri niitä päämääriä, mitkä minusta tuntuvat hyviltä.

Vasta aikuistuessani ja lähempänä työelämää olen todella oppinut ymmärtämään, että naisena tässä maailmassa minäkään en välttämättä pysty toimimaan saman arvoisena kuin miehet kaikissa ammateissa, tai esimerkkinä vaikkapa joissain kansainvälisisissä neuvotteluissa. Ymmärsin, että naisena minua ei kaikkialla ehkä otettaisi tosissaan, minua ei arvostettaisi yhtä paljon tai osallistumiseni voisi olla jopa vaarallista.

Olen ollut onnekkaampi kuin moni syntyessäni ja kasvaessani ympäristössä, jossa olen kokenut mahdollisesti tällä hetkellä suurinta sukupuolten välistä tasa-arvoa ja jossa olen oppinut tietämään ja ollut mahdollisuudessa nähdä,  että kaikkien tasavertaisella kohtelulla pääsee pisimmälle. Ja silti sukupuoleni saattaa rajoittaa tulevaisuuttani. Miksi kaikki eivät saisi elää maailmassa, jossa ihmisiä arvostetaan hyvien tekojen ja sanojen perusteella, ei sukupuolen?

Kaikkialla tasa-arvo ei toteudu kuitenkaan läheskään niinkään hyvin, kuin se on toteutunut minun elämässäni. Kaikki sukupuolet ovat aivan yhtä tärkeitä ja yhtä potentiaalisia. Maailma heittää niin paljon osaamista ja kykyä oppia hukkaan, jos jotakin sukupuolta pidetään heikompana kuin toista.
Kaikkialla esimerkiksi ei kuitenkaan pidetä tyttöjen koulutusta ja vapautta vaikuttaa elämäänsä itse kovin tärkeänä ja siksi on välttämätöntä, että puhumme tyttöjen oikeuksien puolesta. Enkä voi varmasti edes ymmärtää, millaista elämä on jossain päin maailmaa, missä vaikka minun ikäiseni nainen on vailla kaikkia niitä oikeuksia ja valinnan mahdollisuuksia, mitä minulla on ja se tuntuu kamalalta. Minulla on ehkä enemmän mahdollisuuksia puhua tämän asian puolesta kuin joillakin niillä, joita paljon suurempi epätasa-arvoisuus koskee. Siksi koen sen erittäin tärkeänä. Toivottavasti sinäkin.

Tässä linkki YK:n yleiskokouksn julistukseen kansainvälisestä tyttöjen päivästä:


Hyvää kansainvälistä tyttöjen päivää kaikille!

Rakkaudella,

Anna




Kommentit

Suositut tekstit