Ainutlaatuinen

Hei.

Tämä blogi on kuin ystävä joka pysyy, vaikkei näkisi pitkään aikaan tai oikeastaan edes juttelisikaan. Tämä blogi on mulle rakas osa minun tarinaa. Musta aina tuntuu että kasvan hieman kun kirjoitan tänne. Ehkä kasvu on  sitten hidastunut nykyään tekstien puutteesta päätellen tai sitten se ottaa uusia muotoja. Rakkaus siihen kuitenkin säilyy, että kirjoittaa niin ettei suunnittele sen suuremmin. Tämä blogi kertoo ajatuksista, ideoista ja mietteliäisyydestä. Ja nyt minua on mietityttänyt paljon ainutlaatuisuus.

Ainutlaatuisuus. Vain yksi. Ainoa laatuaan. Hyvää laatua kuitenkin, mitä ilmeisemmin. Mitä on olla ainutlaatuinen ja miksi sitä kaivataan? Miksi ei riitä olla yksi monista, ihan okei, tuntua hyvälle siinä missä muutkin? Miksi haluamme, että olemme läheisimmille niitä suuria tunteita, välittämistä ja jotakin sellaista, etteivät muut siihen pysty? 

Tuntuu aika itsekkäältä haluta olla jotain tuollaista. Samalla se tuntuu siltä, että totta kai. On minusta tärkeää, että saan olla merkityksellinen, ihana ja suoraan sanottuna paras. Mutta entäs jos en olekaan? Elämässämme on  niin monta ihmistä, monia aikoja ja tapahtumia, että luomme kai aina sillä kyseisellä hetkellä ne meille ainutlaatuiset asiat. Kysymys kuitenkin kai on, miten suhtautumisemme  muuttuu sitä kohtaan, mitä joskus pidimme ainutlaatuisena? Voiko sen pyyhkiä mielestään ja sanoa uudestaan joko tunteelle, toiselle ihmiselle tai itselleen, että se on nyt se uusi ainutlaatuinen asia. Miten voi olla uusi, jos joku oli jo ainutlaatuinen? Ei tunnu reilulta, että olisi monta ainutlaatuista. Silti haluamme merkitä läheisimmillemme eniten. 

Toisaalta se on kai niin, että jokainen meistä on ainutlaatuinen. Blogini kliseelaskuri saisi tuosta lauseesta taas uuden merkinnän. Ehkä mä tykkäänkin kliseistä aika paljon. Inspirational quotes taas eivät taas niin iske, ei syytä huoleen. Mutta takaisin asiaan. Toki  kaikki ovat ainutlaatuisia. Voisiko se olla niin, että jokainen on ainutlaatuinen mutta ei välttämättä sitten kaikille ihmisille? Vaikka on kamala sanoa, etteivätkö kaikki olisi ainutlaatuisia kaikille. Vaikka tunnistan kyllä tilanteita, missä en haluaisi ajatella jonkun olevan ainutlaatuinen enää toiselle.

Kai se lähtee siitä ajatuksesta, millainen itse haluaa olla. Siitä kamalan vaikeasta asiasta jota olen pohtinut tässä blogissa siitä asti kun olin 18-vuotias.Tuntuu että kaikki on taistelua sen välillä miten itse haluaa olla, mitä täytyy hyväksyä ja missä menee sitten raja että tuntuu pahalta tai sitten epäreilulta. Kirjoitin eräässä toisessa yhteydessä, että "Halusin olla jollekin se maailman arvokkain ja ison juttu. Se, että mulle saa näyttää ja antaa kaiken ja että toisaalta mä voisin antaa vielä enemmän toiselle". Sitä ainutlaatuisuus tarkoitti minulle, nuorempana kai ainakin. Toki se on kaunis kuva siitä ajatuksesta vieläkin.

Toki on varmasti niin, että esimerkiksi perheen lapset ovat kaikki ainutlaatuisia ja kaikki yhtä rakkaita. Toki ystäväni ovat minulle kaikki ainutlaatuisia, sillä tunnistan kaikista ne jotkut piirteet kun ajattelen tiettyä henkilöä. Juuri sen ystävän ihanat ainutlaatuiset piirteet. Tunnistamme ne henkilöistä, joita rakastamme. Kuitenkaan emme ole aina valmiita jakamaan tuoda ainutlaatuisuuden ja merkittävyyden kallisarvoista paikkaa.  Ainutlaatuiset kokemukset, hyvät hetket ja välittäminen. Mistä voi olla varma, että se on ainutlaatuista kun minä kuulun siihen? Kai sen näyttää aika. Jos käsitys sen tilanteen ja henkilön/henkilöiden ainutlaatuisuudesta ei muutu, niin sen on kai oltava niin. 

Rakkaudella,

Anna

Ella Grace - She