S O L M U

Hei.

Puristava tunne sydämen päällä. Se joka syntyy monesta reaktiosta yhtä aikaa ja tuntuu paineelta, kihelmöinniltä sekä sellaiselta ahdistavalta hapettomalta hetkeltä juuri ennen kuin ensimmäiset kyyneleet jo valuvat pitkin kasvoja. Se tunne saa olon ihan ihmeelliseksi. Se saa miettimään kaiken merkitystä. Se on sellainen surun ja ahdistuksen liitto. Se on tunne, jota varmasti kaikki jotenkin tuntevat, aina joskus ja välillä. Sellainen solmu. Minulle ajatuksien solmu tulee asioista, jotka saavat minut epäilemään sitä mitä minulla on. Asioista, jotka saavat epäilemään sitä millainen olen ja mitä haluan. Enkö olekaan onnellinen näin? Ja sitten mietin, uskallanko haluta sitä mitä haluan.

Mietin kaikkea sitä, mitä ihmisten elämässä on ollut ennen minua. Kuulostaa itsekkäältä mutta en yritä tarkoittaa sitä niin. Mietin vain, miten maailmankuva, tunteet ja käsitykset ylipäänsä muuttuvat kun elämässä tapahtuu muutoksia. Henkilömuutoksia. Millaisena eletty elämä näyttäytyy vaikka sen jälkeen kun on saanut lapsen, sen jälkeen kun on juuri mennyt naimisiin kolmatta kertaa tai sen jälkeen kun on eronnut? Millaisena kaikki menneet tapahtumat meissä ihmisissä näyttäytyvät ja millainen rooli niillä on?

Helposti tuntuu, että on vielä niin kovin nuori eikä merkityksellisiä menetyksiä niinkään ole. Tai toki on tietyllä tapaa mutta siirtymävaiheet uusiin maisemiin ja tilanteisiin ja ihmisryhmiin ovat olleet luontevia. Ja nyt pysähdyn miettimään omaa rooliani "uutena". Oli kyse sitten ihmissuhteista, työpaikasta tai perheestä. Mitä on jätetty taakse minun takiani? Täyttääkö sitä uutena ihmisenä aukon vai tekeekö sitä itselleen kaikkiin tilanteisiin ihan oman kolosensa? Jokseenkaan ei tunnu kivalta ajatukselta, että on vain jotain uutta. Haluaisi olla ainutlaatuinen siinä mielessä, että on uusi. Oli kyse sitten mistä roolista vain elämässä.

En usko että olen ollut missään elämäni roolissa ensimmäinen. En ensimmäinen lapsi, tyttöystävä, työntekijä, ystävä tai oikeastaan mitään muutakaan. En koita tarkoittaa että se vähentäisi arvoa. Kai se tarkoittaa, että on haluttu lisää ja enemmän. Ja siksi se on tärkeää. Mutta välillä koitan miettiä miten kaikki ennen minua on ollut. Ja millaiseksi se tekee minut niiden silmissä, kenen kanssa olen tekemisissä.

Mutta meillä kaikilla on jotain ennen uutta, ennen tätä hetkeä. Meillä on tämä päivä ennen huomista. Eikä vain menneessä voi elää. Siitä voi ottaa ne asiat, jotka ovat rakkaita ja sitten ne, joista haluaa mennä eteenpäin. Uskon, että tulevaisuudessa on paljon sellaista hienoa, mistä nyt ei tiedäkään. Ja niin kaikki ovat joskus ajatelleet ja sitten siihen elämään on tullut minä. Ja minun elämään sinä, joka luet tätä. Ja se on tärkeää. 

Rakkaudella,

Anna