Vastauksia?

Mitä ovat unelmat vastaan todellisuus? En tee kirjaimellisesti mitään ja päässäni pyörii tuo kysymys.  Joka paikassa on todella kuuma. En sano, että on liian kuuma koska pidän lämmöstä ja se saa minut onnelliseksi. Tunnen että olen vuodenajassa jossa minun kuuluukin olla.

Mitä tapahtuu kesän jälkeen? Miten nauttia kaikkien hehkuttamista ja haikeistakin "viimeisistä hetkistä kun kaikki ovat täällä" kun ei ole oikein ideaa mitä tapahtuu tämän jälkeen? Minusta vaan tuntuu että en osaa luoda ihmissuhteita ja nauttia oikein jos tiedän sen kohta loppuvan. Tarkoitan, että tiedän ettei tosiystävyys lopu matkoihin ja oman polun etsimiseen, mutta kun epävarmuus on lähinnä kaikesta siitä mitä olen ja mitä teen. Osaan elää hetkessä ja nauttia jo olevasta, mutta joku varmuus pitäisi olla. Olisi ihanaa vain heittäytyä, tuntea, tutustua ja olla.

Olen tehnyt sen päätöksen, että kouluun en mene syksyllä, enkä siksi hakenunutkaan oikein tosissaan. Oliko se tyhmää, en tiedä, mutta tiedän sen että en vain jaksanut opiskella niin paljon kirjoitusten jälkeen. Unelmani on matkustaa, oppia uutta ja kokea ja tutustua. Sen vaikeus ja turvattomuus ovat tyhmiä mutta realistisia esteitä. Olen hakenut paljon eri paikkoihin välivuodeksi enkä jaksaisi kirjoittaa enää yhtäkään hakemusta. Enkä ole edes varma minne haluan! Jotenkin sydän sanoo Englanti, toisaalta runoilijan sielu kaipaisi Ranskaan ja kokemushaluinen luonne lentäisi Australiaan.

Sitten se iskee, vuorotellen kansainvälistymisen ja matkustamisen tuska kun haluaa nähdä niin paljon ja puhua ihmisille jotka tulevat toisista maista ja toisista kulttuureista. Välillä taas tulee se tunne, ettei halua tutun elämän muuttuvan ja haluaisi nukkua omassa turvallisessa, tutussa ja kauniissa huoneessaan. Mutta tiedän että maailma on myös minua varten, ja että se asken pitää ottaa ja se on juuri se askel minkä haluankin ottaa. Se vaan tuntuu joskus niin vaikealta kun tuntuu ettei minkään vapaaehtoistyö/Au Pair paikan hankkimisesta tule oikein mitään.

Olisko sitten niin paha olla kotikaupungissa töissä, kerätä rahaa ja lomailla mahdollisesti jossakin? Ei se olisi, ja sitä välillä aina ajattelen koska silloin ystävät olisivat lähellä ja perhe myös. Mutta aina kun pääsen syvemmälle ajatukseen, se mitä haluan on jossain muualla. Ei kokovuotta, puolikas nyt alkuun. Sitten lukisin pääsykokeisiin ja asuisin ehkä Helsingissä. Eniten tällä hetkellä haluisin reilata elokuun ja lähteä syyskuusta puoleksi vuodeksi ulkomaille.

Mikä sitten estää? Periaatteessa ei mikään, periaatteessa kaikki. Miten haetaan? Mihin? Kuinka pääsee? Kuka lähtee reilille? Kuka haluaa minut puoleksi vuodeksi perheeseensä? Jos saisin johonkin edes vastauksen. Tiedän että vapaus on nyt minulla, mutta kuinka sen käyttää?


Teidän kuitenkin että kaikki selviää ja on se ihan hyväkin olla epätietoinen, sillä silloin kärsivällisyys kasvaa. Mutta pitää olla myös rohkea ja sanoa kyllä. Olenko täällä vai jossain muualla vielä syyskuussa, sen nään kai vasta sitten, ja toisaalta se on todella jännittävää ja ihanaa. Ja pitää muistaa että tekee juuri niin kuin omassa sydämessa tuntuu hyvälle ja oikealle. Tämä on oma elämä, omat ajatukset ja oma aika. Siitä olen onnellinen, että minulla on oma vapaus.

Sekalaisen ajatuskirjoitus-blogin päätän tähän kauniiseen kappaleeseen jota voin kuunnella uudestaan ja uudestaan monta kertaa peräkkäin. Se rauhoittaa.

Rakkaudella,
Anna