Mitä sinä ajattelet?

Ajattelevatko ihmiset minua, puhutaanko minusta ikinä muiden keskusteluissa? Kuinka ohikulkijat arvostelevat, jäänkö mieleen?

On hassua kun miettii, millaisena ihmisenä muut pitävät minua. Ja olen varma, että todella moni, oikeastaan kaikki miettivät tätä joskus omalla kohdallaan, ja ainakin jollain tasolla. En ole sitä mieltä, että "mitä mieltä muut ovat minusta"- ajatusta tulisi miettiä liikaa ja antaa sille liian suurta arvoa, sillä pitää mennä itsevarmana ja tehdä niinkun tuntuu hyvältä. Mutta samasta kysymyksestä saa monta eri kysymystä, kuten esimerkiksi tämän kirjoituksen alun kysymykset, ja on mielenkiintoista miettiä millaisena itse jää muille mieleen. Niin oppii itsestäänkin ehkä uutta, kun koittaa nähdä itsensä muiden silmin. 

Kaikki tämä tuli mieleeni, kun pysähdyin itse ja ystäväni kanssa miettimään sitä, mitä me ajatellaan ohikulkijoista, viereisessä pöydässä istuvasta hyvännäköisestä tuntemattomasta pojasta, mekastavasta opiskelijajoukosta, vanhasta pariskunnasta joka kävelee ohi... tai sitten puolitutuista kavereiden kavereista. Monet ihmiset kun tietää, muttei tunne. Nyt ollaan sitten siinä, milloin kuulopuheet ja ensivaikutelmat antavat mieleen sen kuvan, mitä ihmisistä ajattelee. Vaikka yleensä aina, kaikista ajattelee vain hyvin positiivisia asioita. Uusista henkilöistä, tai jo vanhoista tutuista, juuri niistä "kavereiden kavereista" usein ajattelee, että tuntisipa vähän paremmin, tai että onpas jollakin kiva tyyli. Mitään näitä asioita ei sitten ikinä tule sanottua. Mikä on todella tyhmää. 

Ihmiset jäävät minulle mieleen yleensä ilmeistä, jostain tietyistä vaatteista, silmistä, puhetyyleistä ja aivan normaaleista asioista, olemuksesta, Sellaisista asioista mistä varmasti kaikki, ja minä mukaanluettuna jää mieleen muille. Vaikka nyt kauhistunkin kun mietin jos joku muistaa minut ilmeistä tai puhetyylistä. Niitä kun ei itse oikein tiedosta. 

On tietysti eri asia, mitä tuntemattomat ajattelevat ja mitä ne, jotkat tietävät minut, tai kenet vaan ajatuksen kohteena olevan. Ja satunnaisilla ajatuksilla, ja sillä, että ajattelee jotakuta erityisest on myös tietysti eroa ja merkitystä. Ja onhan eroa tietysti myös siinä, ajatteleeko joku ensivaikutelman perusteella syntynyttä mielikuvaa, ulkonäköä kenties, vai sitä millaisia ajatuksia ihmisellä on.  Mutta ei kai kukaan voi kiistää, etteikö olisi ihanaa tietää edes joskus mitä vastaantuleva henkilö ajattelee kun näkee sinut? Tai mitä entiselle luokkakaverille tulee mieleen kun hän katsoo vanhaa luokkakuvaa? Tai mitä joku kaverin kaveri ajattelee sinusta. Tai ihan vaikka se, mitä omat lähimmät ystävät puhuvat sinusta joskus. 

Kun olimme ystäväni kanssa puhuneet ohikulkevasta pojasta, kaverini kysyi minulta, että puhuukohan joku meistä ikinä näin? Ensimmäinen ajatus omalta kohdaltani oli, että ei varmaan minusta, tai että, miksi joku puhuisi ja mitä ihmettä joku sanoisi? Mutta, koska itselleen pitää olla kiltti, ja ihan realistinenkin niin miksi joku ei puhuisi minusta, tai ajattelisi ikinä. Kyllähän minäkin ajattelen montaa ihmistä, mitä heille kuuluu tai mitähän he nykyään tekevät ja missä menevät. Ja ajattelen positiivisuudella. Ei kai omalla kohdalla tarvitse sitten lyödä lyttyyn sitä, mitä muut minusta ajattelevat?

Kun miettii sitä, mitä muut ajattelevat minusta, tulee helposti analysoitua itsensä. En minä kovin mielelläni olisi mikään "se yks blondi" tai vielä pahempaa "se yks blondi joka ei puhu mitään" tms vaikka karu totuus on, että joku saattaa sellaisena minutkin mainita, jos ei tunne. Mielelläänhän sitä olisi toisten ajatuksissa tosi positiivisilla adjektiiveilla. Vaikka kyllä uskonkin, että suurimmaksi osaksi näin on. Sillä suurimmaksi osaksi kaikki ovat minun ajatuksissani erittäin positiivisilla adjektiiveilla. Tietysti sitä haluaisi olla muiden mielestä mukava ja ystävällinen ja avoin ja muillakin tavoilla yleisesti ottaen kiva. Ja tuskin kukaan tarkoituksella on ärsyttävä, vaikka eihän kaikkia voikaan miellyttää. Ja olisihan sekin ihan kasvattavaa kuulla, millaisia negatiiviä ajatuksia muilla on minusta. Ei se olisi todellakaan tarpeellista aina, mutta ehkä joskus kasvattavaa sekin. 

Loppujen lopuksi, olen sitä mieltä, että kyllä siitä saa ja kannattaa mainita jos joskus puhuu tai ajattelee toista ihmistä. Ei sen tarvitse olla mitään suurta tai ihmeellistä tai mitään "uu ajattelin sinua" vaan ihan arkipäiväinenkin on ihanaa ja varmasti hymyilyttää sitä, ketä on ajatellut. Ajatuksia kannattaa siis pukea sanoiksi.

Rakkaudella,

Anna