Rohkeus

Millaista on olla rohkea? Minusta tuntuu nykään aina välillä, etten osaa olla sellainen ollenkaan. En tiennyt olevani niin ujo. Tai ehkä osaltaan tiesin, mutta että se oikeasti olisi niin konkreettista. 

Tiedän, että olen ajattelija ja herkkä, mutta ajattelisin että olen myös sosiaalinen, innokas ja puhelias ihminen. Mutta joskus siihen saa pettyä, ja se kun pettyy itseensä ei ole se tunteista parhain.

Turussa on ollut todella todella ihanaa. Kaunista, mukavia ihmisä, uusia tuttavuuksia, alkuja ystävyydelle ja mielenkiintoisia asioita tulossa. Olen innoissani uudesta elämästä. Samalla tuntuu, että olen herkempi kuin koskaan. Itkisin tai nauraisin yhdestä tilanteesta, lauseesta tai kappaleesta. 

Turun murre on hauskaa kuunneltavaa.Turkulaiset sanoo:  "hänellä on" kun puhutaan yksittäisestä ihmisestä , "ai joo vai?" kun joku on sanonut että jotakin tapahtuu, "ketä kysyy" kun minä sanoisin kuka, "joo nii mäki miettisin", "tosa" ja "misä". En enää tiedä miten minä sanoisin. Minä sanon "kivvaa", "tehhään", "männään", "mittees". En tosin täällä niin paljon, vaikka rakastan omaakin murrettani. 

.

On minulla ikävä. Todella paljon. Olihan se jännittävää tulla uuteen kaupunkiin, uusien ihmisten pariin ja uuteen yliopistoon. Epävarmuus turvasta kaikilla osa-alueilla oli ja on osittain vieläkin se mikä mietityttää. Tottakai on koti, mutta tarkoitan elämää täällä. 

Mulla on ollut ihan huippu fuksiviikko. Kotona oon ollut about 2 minuuttia, muun ajan johdantokurssilla tai fuksiriennoissa aina milloin missäkin. On mielenkiintoista ja ihanaa, että niin moni on kiinnostunut samoista aiheista kuin minä itse myöskin. Ihmiset ovat lämpimiä ja ystävällisiä. 

Sitten tulee taas kuvioon se epävarmuus, tai ehkä se on rohkeuden puutetta. Epävarmuutta siitä, kuinka olla oma itsensä ja mitä kaikkea siihen kuuluu. Miten minä haluaisin olla osa juhlia, millaisena muut näkevät minut, ja millainen se on verrattuna siihen mitä minä ajattelen. Turhaa tuollaista on ajatella, sanoisi moni. Mutta ei kai sellaiselta voi aina välttyäkään. Seuraan ihmisiä aina tarkasti, jotenkin ajattelen millaisia he ovat ja ehkä sitten kuvittelenkin elämää heidän ympärilleen. Sitten toivon, että kuinka voisinkaan olla se, kuka osaa ilmaista kaikki tunteensa ja ajatuksensa sanoin niin hauskasti, aidosti ja kiinnostavasti. Koska ei ole kyse siitä, ettenkö ajattelisi tai haluaisi olla mielenkiintoinen uusi tuttavuus. En kai vaan aina uskalla, vaikka tiedänkin, ettei ole mitään hävittävää. 

Rakastan musiikkia ja tanssimista kavereiden kanssa. Rakastan nauraa ja pitää hauskaa. Mutta aina juhliminen tai uudet tilanteet eivät olekaan ominta juttuani. Eihän kaikkien tarvitsekaan olla kuin kala vedessä suoriltaan uudessa tilanteessa, mutta haluaisin niin olla se, kuka pystyy olemaan heti rennosti ja puhua nyt yhdelle ja hetken päästä jo toiselle. Ehkä välitän liikaa siitä, miten itse käyttäydyn, tai siitä, että tuleehan toiselle pienestä puhumisesta kiva olo ja vaikutelma siitä, että voitaisihan me olla kavereita.

Ja haluan vielä sanoa kuinka Turun yö on kaunis, ja on omituista että tuntuu vielä niin turistilta, täällä kotikaupungissa. Aurajoki on varmaan kauneimmillaan alkusyksyn pimenneenä yönä. 

ps. Turun Sanomat tulee hurjan aikaisin postissa! Kesti ainakin kolme yötä etten herännyt järkyttyneenä siihen mitä tapahtuu, kuka minun asuntoon murtautuu. Muina öinä lehti olikin tullut jo sitten ennen minua. Ja niissä tapauksissa on onnekasta, että kotona voi syödä toffeevanukkaan klo 2:34 am.

Tässä yksi runo jonka kirjoitin: 

Niin monta saavuttamatonta

Kulkee kuin näkemättä 

Huomaan jokaisen ilmeen 

ja liikaakin tunteita

Niin monta saavuttamatonta

huomaan kuinka he välittävät omistaan

rakkautta

huomaan jokaisen sanan

ja liikaakin tunteita

Rakkaudella,

Anna