Young And Beautiful
Punaiset converset, pillifarkut, iso sinikuvioinen villapaita 80- luvulta, hiukset kiharalla ja pidemmät kuin mulla ikinä. Olin tyytyväinen vaatteisiini tänään. En käytökseeni.
Olen 20- vuotias nykyään. Olen myös yliopisto- opiskelija, sen todistaa mun sekavien sanojen kanssa tänään saapunut opiskelijakortti. Kaksi vuoroa töitä ja sitten viikon loma. Helsinki, Tallinna, Turku.
Milloin minä kasvoin niin paljon, että opin tarvittavan määrän? Tarvittavan määrän peruskoulussa, lukiossa ja sitten pääsykokeisiin valmistautuessa? Tuntuu hurjalta ajatella esimerkiksi viimeksi kulunutta vuosikymmentä. Lapsesta nuoreksi aikuiseksi. Elinkö juuri vuosikymmenen, missä muutuin enemmän kuin tulen muuttumaan seuraavissa, tulevissa kymmenen vuoden jaksoissa? Mitkä elämäni tapahtumat, surut, ilot, rakkaat asiat, ihmiset ja ympäristöt ovat muokanneet elämääni ratkaisevasti siihen suuntaan, missä nyt olen? Tai miten kaikki kokemani asiat ovat muokanneet minusta sen mitä nyt olen, miten ajattelen, mitä rakastan tai mistä en pidä?
Tämä kesä, vuoden 2014 kesäkuukaudet ovat olleet todella intensiivisiä. Olen keittänyt kahvia niin monta pannullista, että en osaa varmaan laskea edes niin pitkälle. On ollut niin kuuma, että jopa minulla joka yleensä rakastan kesää ja kuumuutta yli muiden vuodenaikojen, on herännyt toiveikkaita ajatuksia syksyisestä säästä, tuulesta, ja jopa kylmistä sateisista illoista. Kesä on ollut onnellinen ja haikea. Kesää on kuvannut työnteko, pakkaaminen ja valmistautuminen siihen, että nyt ihan oikeasti lähden aloittamaan omaa elämääni. Kesä, olet ollut nuori ja kaunis.
Olen oppinut uutta siitä, kuinka hyväksyä jokin minua satuttanut asia ja päästä eteenpäin. Ei ihmisiä unohda, mutta olen oppinut sen, että hyvät ajat ja tapahtumat ovat hyviä aikoja ja kokemuksia myös silloin, vaikka tyhmiä juttuja niiden aikojen jälkeen on tapahtunut. Hyvä on aina hyvää, eikä se katoa. Ne pitää pitää vahvuuksinaan. Olen oppinut myös jotain siitä, mitä rauhallisuus on, ja siitä, mitä koti-illat ja aikaisempi nukkumaanmenoaika voivat saada aikaan jaksamisessa. Mutta olen ollut myös epävarma. Lähinnä omasta käytöksestäni. On niin pitkä matka siihen, että voisi olla sellainen ihminen ulospäin, kuin sisäisesti ajattelee haluavansa olla. Tietysti osa epävarmuutta on myös ylianalysointi ja pelko turhasta, unohtamisesta.
Minulla on suuri halu olla rakastettava, ystävällinen, hymyilevä ja luotettava. Halu olla apu aina kun joku tarvitsee. On välillä vaikeaa pyrkiä kehittämään luonteenpiirteitä itsessään, kun aivan vahingossa ja tarkoittamatta sanoo tai käyttäytyy aivan typerästi. Ei huomioikaan tai jättää tekemättä. Tiedän, että usein sitä ajattelee liikaa olevansa tietynlainen, vaikka muut eivät huomaakaan ehkä mitään negatiivista juuri sinä päivänä kun itse ajattelee oleensa juuri sellainen, millainen ei haluaisi olla. Miksi se on niin, että joskus itsestään ajattelee asioita, mitkä eivät pidä edes paikkaansa? Miksi itseään koittaa laittaa asemaan, mikä luo epävarmuutta? Sitten kun pysähtyy ajattelemaan, voi helpostikin hengittää ja huomata, että ei minulla ole hätää. Tärkeintä on olla aito. Tärkeintä on olla minä. Vain olemalla minä voin olla kaikkia haluamiani, edellä sanomiani asioita. Ja hyväksymällä sen, että ei ole hätää olla miltään kantilta valmis ihminen.
Olen kuunnellut tänä kesänä paljon musiikkia. Löytänyt vanhoja suosikkeja uudelleen, nähnyt monta upeaa esitystä esimerkiksi Ruisrockissa heinäkuussa, tai kuullut aivan uusia kappaleita. Musiikki lisää onnellisuutta.
Nyt oloni on hieman haikea. Aikaa on neljä päivää tässä kaupungissa. Olen enemmän kuin innoissani aloittamassa jotain uutta, vaikken voikaan vielä oikein käsittää, mitä lähiviikkoina tulee tapahtumaan kaiken uuden myötä. Toisaalta olo on haikea, tottuuko siihen ikinä? Siihen, että sanoo heiheit perheelle ja ystäville, tietämättä milloin seuraavan kerran näkee.
Minun pitää selvittää mikä ja millainen minun elämäni tie on. Tähän asti se on ollut kaunis. Nuori ja kaunis. Ja se jatkuu.
Rakkaudella,
Anna
Olen 20- vuotias nykyään. Olen myös yliopisto- opiskelija, sen todistaa mun sekavien sanojen kanssa tänään saapunut opiskelijakortti. Kaksi vuoroa töitä ja sitten viikon loma. Helsinki, Tallinna, Turku.
Milloin minä kasvoin niin paljon, että opin tarvittavan määrän? Tarvittavan määrän peruskoulussa, lukiossa ja sitten pääsykokeisiin valmistautuessa? Tuntuu hurjalta ajatella esimerkiksi viimeksi kulunutta vuosikymmentä. Lapsesta nuoreksi aikuiseksi. Elinkö juuri vuosikymmenen, missä muutuin enemmän kuin tulen muuttumaan seuraavissa, tulevissa kymmenen vuoden jaksoissa? Mitkä elämäni tapahtumat, surut, ilot, rakkaat asiat, ihmiset ja ympäristöt ovat muokanneet elämääni ratkaisevasti siihen suuntaan, missä nyt olen? Tai miten kaikki kokemani asiat ovat muokanneet minusta sen mitä nyt olen, miten ajattelen, mitä rakastan tai mistä en pidä?
Tämä kesä, vuoden 2014 kesäkuukaudet ovat olleet todella intensiivisiä. Olen keittänyt kahvia niin monta pannullista, että en osaa varmaan laskea edes niin pitkälle. On ollut niin kuuma, että jopa minulla joka yleensä rakastan kesää ja kuumuutta yli muiden vuodenaikojen, on herännyt toiveikkaita ajatuksia syksyisestä säästä, tuulesta, ja jopa kylmistä sateisista illoista. Kesä on ollut onnellinen ja haikea. Kesää on kuvannut työnteko, pakkaaminen ja valmistautuminen siihen, että nyt ihan oikeasti lähden aloittamaan omaa elämääni. Kesä, olet ollut nuori ja kaunis.
Olen oppinut uutta siitä, kuinka hyväksyä jokin minua satuttanut asia ja päästä eteenpäin. Ei ihmisiä unohda, mutta olen oppinut sen, että hyvät ajat ja tapahtumat ovat hyviä aikoja ja kokemuksia myös silloin, vaikka tyhmiä juttuja niiden aikojen jälkeen on tapahtunut. Hyvä on aina hyvää, eikä se katoa. Ne pitää pitää vahvuuksinaan. Olen oppinut myös jotain siitä, mitä rauhallisuus on, ja siitä, mitä koti-illat ja aikaisempi nukkumaanmenoaika voivat saada aikaan jaksamisessa. Mutta olen ollut myös epävarma. Lähinnä omasta käytöksestäni. On niin pitkä matka siihen, että voisi olla sellainen ihminen ulospäin, kuin sisäisesti ajattelee haluavansa olla. Tietysti osa epävarmuutta on myös ylianalysointi ja pelko turhasta, unohtamisesta.
Minulla on suuri halu olla rakastettava, ystävällinen, hymyilevä ja luotettava. Halu olla apu aina kun joku tarvitsee. On välillä vaikeaa pyrkiä kehittämään luonteenpiirteitä itsessään, kun aivan vahingossa ja tarkoittamatta sanoo tai käyttäytyy aivan typerästi. Ei huomioikaan tai jättää tekemättä. Tiedän, että usein sitä ajattelee liikaa olevansa tietynlainen, vaikka muut eivät huomaakaan ehkä mitään negatiivista juuri sinä päivänä kun itse ajattelee oleensa juuri sellainen, millainen ei haluaisi olla. Miksi se on niin, että joskus itsestään ajattelee asioita, mitkä eivät pidä edes paikkaansa? Miksi itseään koittaa laittaa asemaan, mikä luo epävarmuutta? Sitten kun pysähtyy ajattelemaan, voi helpostikin hengittää ja huomata, että ei minulla ole hätää. Tärkeintä on olla aito. Tärkeintä on olla minä. Vain olemalla minä voin olla kaikkia haluamiani, edellä sanomiani asioita. Ja hyväksymällä sen, että ei ole hätää olla miltään kantilta valmis ihminen.
Olen kuunnellut tänä kesänä paljon musiikkia. Löytänyt vanhoja suosikkeja uudelleen, nähnyt monta upeaa esitystä esimerkiksi Ruisrockissa heinäkuussa, tai kuullut aivan uusia kappaleita. Musiikki lisää onnellisuutta.
Nyt oloni on hieman haikea. Aikaa on neljä päivää tässä kaupungissa. Olen enemmän kuin innoissani aloittamassa jotain uutta, vaikken voikaan vielä oikein käsittää, mitä lähiviikkoina tulee tapahtumaan kaiken uuden myötä. Toisaalta olo on haikea, tottuuko siihen ikinä? Siihen, että sanoo heiheit perheelle ja ystäville, tietämättä milloin seuraavan kerran näkee.
Minun pitää selvittää mikä ja millainen minun elämäni tie on. Tähän asti se on ollut kaunis. Nuori ja kaunis. Ja se jatkuu.
Rakkaudella,
Anna
Kommentit
Lähetä kommentti