Maanantaina

Hei!

Heräsin noin puoli tuntia sitten klo 18 päiväunilta. Heräsin väsyneenä mutta mun teki tosi paljon mieli mennä ostamaan mehua ja keksejä. Kymmenen minuuttia siitä ja olin ostanut mansikkamehua ja nektariineja ja suklaakeksejä. Tämä on tätä mun spontaania elämää. Haha, no mutta nyt juon mansikkamehua punaviinilasista. 

Nyt kuuntelen musiikkia, sellaista mikä kuulostaa kesältä. Mulla on parin viikon tauko töistä ja sitä on viikko vielä jäljellä, kun pitäisi lukea vielä tenttiin ja tehdäkin se pian. Mutta tänäänkin olen vain ollut. En ole kirjaimellisesti tehnyt mitään. Vedin vaan kaikki vaatteeni kaapista lattialle siinä toivossa että siitä syntyvä sotku motivoisi järjestelemään ne ja laittamaan siististi takaisin. Sitten olen nukkunut ja katsonut Kasvattitytön tarinan Netflixistä. Muistin jossain vaiheessa elokuvaa että olenhan minä lukenut sen kirjan, mutta vain puoliksi. Olisi pitänyt lukea kokonaan.

Tämä kirjoitus on yritys konkreettisesta herätyksesta minulle, että kai päivät voisi tehokkaamminkin käyttää, varsinkin kun aikaa ennen töitä ei ole enää kovin paljoa. Kuitenkin sovin, että lähtisin ehkä käymään vielä kotona tällä viikolla. Kuinka paljon haluaisinkaan vielä grillata kotitalon takapihalla, kuunnella musiikkia joka on muistoja täynnä ja paistaa lettuja. Miksi usein vaan on vaikka tietää kuinka paljon täytyy tehdä? Miten itsensä saisi tekemään enemmän?

Olen miettinyt olenko oikeasti tosi väsynyt, enemmän kuin oikeasti aavistankaan. Onhan tämä vuosi ollut todella monipuolinen ja eri tavoin uuvuttava. Toisaalta kaikkea ihanaa ja piristävää ja jännittävääkin tapahtuu. Tai sitten minua vaan kehtuuttaa (savosana jolle en ole löytänyt korviketta) eli en vain viitsi/jaksa ottaa juttuja tehtäväkseni. Ja eihän sekään sitten hyvälle tunnu. Toisaalta olisi jo ihana vain olla ja mennä. Katsoa ihania kevätpuita ja auringonpaistetta ja kävellä aamuöisin kotiin lintujen laulua kuunnellen eikä tarvitsisi miettiä seuraavan päivän asioita. 

Tänään olen oikeastaan jo päättänyt että taidan vaan jatkaa tätä hyvin outoa päivää. Järjestelen nuo vaatteet sitten aamulla. Nyt menen ottamaan lisää mansikkamehua. 

Tässä vielä kaikkien aikojen lempirunoni:

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen

Älä sano ehkä, jos voit sanoa kyllä.

Älä sano katsotaan huomenna

jos voit jo tänään sanoa ei.

Älä sano lintu kuin lintu,

sano pääskynen tai haukka.

Älä sano kukka kuin kukka,

sano keltavuokko, Anemone

ranunculoides, ja kissankello.

Älä sano, no olkoon, jos voikukista

aletaan keittää heikoille keittoa

ja kissankelloilla halutaan soittaa

muurahaisillekin sapeli kouraan.

Älä sano, samapa tuo, silläkin uhalla

että sinut heitetään vailla

vettä ja paitaa, pimeään, kylmään.

Älä pelkää yksinäisyyttä, ehkä se

on pelkkä tauko ennen loppusoiton

pitkää, kiivasta syleilyä.

Älä huokaa jos sinun on huudettava.

Älä huuda jos kuiskauskin rikkoisi

kurkiaurat matkalla rinnasta rintaan,

särkisi ikuisesti aran astiamme.

Älä, älä koskaan suutele otsalle

jos voit suudella suoraan suulle.

Tommy Tabermann

Ihanaa omituista ja ainutlaatuista iltaa kaikille, saa olla outoja päiviä!

Rakkaudella,

Anna