Onko niin helppoa olla onnellinen?
Hej!
Heräsin äsken vähäksi aikaa päiväunilta. Istuin sängylläni, söin sipsejä ja näytin varmaankin aika surkealta. Alkoi hymyilyttämään kun tajusin että näytin varmastikin sellaiselta Kiasman videotaideteokselta joka alkaisi siitä kun herään, ja loppuu siihen että alan taas nukkumaan. Mitä se sitten ikinä kuvaisikaan, en tiedä, mutta ajatus sai minut hymyilemään. Aika surkuhupaisaa. Mitä ihmettä mä teen, nukun ja syön sipsejä jee crazy Saturday. Illalla nukutut päiväunet saavat olon ihan sekavaksi ja nyt tässä sekavassa tilassa halusin alkaa kirjoittamaan.
Ajattelin tänään aika paljon sitä, mitä on olla onnellinen. Sekoittuvatko ilo, tyytyväisyys ja saavutetut tavoitteet ja toiveiden täyttyminen onnellisuuteen vai ovatko ne erottamattomia onnellisuuden osia? Oikeastaan olen sitä mieltä, että ollakseen onnellinen ei tietenkään tarvitse olla koko ajan iloinen tai tyytyväinen mutta mistä onnellisuus sitten koostuu? Tapahtuuko joskus niin, että sitten vain koko ajan on onnellinen vai onko onnellisuus vain ajanjaksoja elämässä?
Olenko minä sitten onnellinen? Sitähän en osaa oikeastaan sanoa. Olen todella kiitollinen, onnellinen ja mahdottoman iloinen monista asioista kylläkin mutta voiko sanoa kaiken olevan onnellista jos tuntuu sekavalta tai siltä ettei osaa olla ihan kokonaan oma itsensä? Ja minusta tuntuu että ei voi antaa paljon toisille jos ei osaa olla itsensä kanssa. Ja mielessäni se, että pystyisi olemaan oikein vahva ja onnellinen on olotila, jolloin pystyy antamaan paljon itsestään muille. Ja sitä haluaisin. Toisaalta, kyllähän kaikissa olotiloissa ja tunteissa oppii itsestään ja muista ja loppujen lopuksi kaikesta kasvaa.
Olen iloinen kesästä. En ole kuitenkaan ollut siitä vielä kovin onnellinen. On kesäkuun loppu ja päivät vaan menevät niin nopeasti. Kuinka kesät lapsena olivatkin kuin ihana ikuisuus rauhaa ja vapautta ja jännitystä. Nyt päivät täyttyvät työllä ja oikeastaan vain sillä. Kotiin tullessa on todella väsynyt eikä sitten jaksa oikein olla enää mitään. Tulen nopeasti surulliseksi siitä tunteestä, että en oikein jaksa mutta ehkä tämäkin on tottumiskysymys. Ehkä jo heinäkuussa jaksan enemmän. Ja pienetkin arjen hetket toisivat lisää iloisuutta.
"Happiness is that feeling that comes over you when you know life is good and you can't help but smile. It's the opposite of sadness." - on kuvaus sanalle onnellisuus. Sen mukaan onnellisuus tulee hetkittäin ja ehkäpä se onko yleisesti onnellinen riippuu sitten siitä, kuinka paljon niitä hetkiä on ja mikä määrä sellaisia tunteita saa olemaan loppujen lopuksi positiivinen silloinkin kun on unhappy. En tiedä, miksi pitää olla niin monimutkainen ihminen ettei ota itsestäänkään selvää. Se, että menisi vaan hetkessä ja ei ajattelisi on usein todella vaikeaa. Mutta sitten taas, ehkä tilaisuuksia ajatella ja kasvaa vaan sitten on todella monia.
Ja olenhan minä oikeasti onnellinen. Usein kun pysähdyn miettimään kaikkea elämäni hyvää, tulen ihan sanattomaksi ja en saa oikein edes henkeä. On sanoinkuvaamattoman ihanaa, että elämässäni on todella paljon niitä ihmisiä, jotka ymmärtävät. Minä sanoisin, että on monimutkaista olla onnellinen mutta onneksi se on niin valtavan suuri tunne, että usein sen pystyy vain tuntemaan, ei aina ajattelemaan.
Rakkaudella,
Anna
p.s tässä vielä biisi jossa on TÄYDELLISET sanat.
Pheonix - If I Ever Feel Better
Heräsin äsken vähäksi aikaa päiväunilta. Istuin sängylläni, söin sipsejä ja näytin varmaankin aika surkealta. Alkoi hymyilyttämään kun tajusin että näytin varmastikin sellaiselta Kiasman videotaideteokselta joka alkaisi siitä kun herään, ja loppuu siihen että alan taas nukkumaan. Mitä se sitten ikinä kuvaisikaan, en tiedä, mutta ajatus sai minut hymyilemään. Aika surkuhupaisaa. Mitä ihmettä mä teen, nukun ja syön sipsejä jee crazy Saturday. Illalla nukutut päiväunet saavat olon ihan sekavaksi ja nyt tässä sekavassa tilassa halusin alkaa kirjoittamaan.
Ajattelin tänään aika paljon sitä, mitä on olla onnellinen. Sekoittuvatko ilo, tyytyväisyys ja saavutetut tavoitteet ja toiveiden täyttyminen onnellisuuteen vai ovatko ne erottamattomia onnellisuuden osia? Oikeastaan olen sitä mieltä, että ollakseen onnellinen ei tietenkään tarvitse olla koko ajan iloinen tai tyytyväinen mutta mistä onnellisuus sitten koostuu? Tapahtuuko joskus niin, että sitten vain koko ajan on onnellinen vai onko onnellisuus vain ajanjaksoja elämässä?
Olenko minä sitten onnellinen? Sitähän en osaa oikeastaan sanoa. Olen todella kiitollinen, onnellinen ja mahdottoman iloinen monista asioista kylläkin mutta voiko sanoa kaiken olevan onnellista jos tuntuu sekavalta tai siltä ettei osaa olla ihan kokonaan oma itsensä? Ja minusta tuntuu että ei voi antaa paljon toisille jos ei osaa olla itsensä kanssa. Ja mielessäni se, että pystyisi olemaan oikein vahva ja onnellinen on olotila, jolloin pystyy antamaan paljon itsestään muille. Ja sitä haluaisin. Toisaalta, kyllähän kaikissa olotiloissa ja tunteissa oppii itsestään ja muista ja loppujen lopuksi kaikesta kasvaa.
Olen iloinen kesästä. En ole kuitenkaan ollut siitä vielä kovin onnellinen. On kesäkuun loppu ja päivät vaan menevät niin nopeasti. Kuinka kesät lapsena olivatkin kuin ihana ikuisuus rauhaa ja vapautta ja jännitystä. Nyt päivät täyttyvät työllä ja oikeastaan vain sillä. Kotiin tullessa on todella väsynyt eikä sitten jaksa oikein olla enää mitään. Tulen nopeasti surulliseksi siitä tunteestä, että en oikein jaksa mutta ehkä tämäkin on tottumiskysymys. Ehkä jo heinäkuussa jaksan enemmän. Ja pienetkin arjen hetket toisivat lisää iloisuutta.
"Happiness is that feeling that comes over you when you know life is good and you can't help but smile. It's the opposite of sadness." - on kuvaus sanalle onnellisuus. Sen mukaan onnellisuus tulee hetkittäin ja ehkäpä se onko yleisesti onnellinen riippuu sitten siitä, kuinka paljon niitä hetkiä on ja mikä määrä sellaisia tunteita saa olemaan loppujen lopuksi positiivinen silloinkin kun on unhappy. En tiedä, miksi pitää olla niin monimutkainen ihminen ettei ota itsestäänkään selvää. Se, että menisi vaan hetkessä ja ei ajattelisi on usein todella vaikeaa. Mutta sitten taas, ehkä tilaisuuksia ajatella ja kasvaa vaan sitten on todella monia.
Ja olenhan minä oikeasti onnellinen. Usein kun pysähdyn miettimään kaikkea elämäni hyvää, tulen ihan sanattomaksi ja en saa oikein edes henkeä. On sanoinkuvaamattoman ihanaa, että elämässäni on todella paljon niitä ihmisiä, jotka ymmärtävät. Minä sanoisin, että on monimutkaista olla onnellinen mutta onneksi se on niin valtavan suuri tunne, että usein sen pystyy vain tuntemaan, ei aina ajattelemaan.
Rakkaudella,
Anna
p.s tässä vielä biisi jossa on TÄYDELLISET sanat.
Kommentit
Lähetä kommentti