(Super)girl
Hello!
Mietin, että miksi ihmeessä minä olen niin väsynyt? Miksi mua väsyttää ihan kamalasti vain kuuden tunnin työpäivän jälkeen ja haluaisin olla lomalla? Ajatukset pitkistä kiireisistä päivistä, aikaisista aamuista, (vieläkin) tekemättömistä tenteistä ja suunnittelusta ahdistaa. Ja sitten syytän väsymyksestä itseäni.
Heräsin tänään vähän ennen kahdeksaa, jotta kerkeäisin puoli yhdeksäksi verikokeeseen. Torkutin ja torkutin kun en vaan meinannut jaksaa nousta. Puoli tuntia aikaa valmistautua ja löytää paikalle ei ollut ihan liikaa aikaa. En ollut saanut syödä kymmeneen tuntiin ja puoliksi unessa ja nälkäisenä (tosi surkean näköisenä) suunnistin lääkäriin missä koe piti ottaa. Verikokeessa ei kovin kauan kestänyt ja voisi kuvitella, että jes, hyvä päivä että olen jo kahdeksan jälkeen täysin hereillä ja aikaa vaikka mihin. Mutta ei. Kävelin hurjaa vauhtia takaisin kotiin, jotta saisin nukkua vielä noin puolitoista tuntia ennen kuin pitää oikeasti herätä ja lähteä töihin. Olin töissä ja tulin kotiin. Kaaduin vaan sängylle vaikka ajatuksissa oli siivousta, pyykinpesua, kaupassa käyntiä ja ruoan tekemistä. (Koti-Annan askareet). Eli siis kaikkea sellaista mitä vaan pitäisi tehdä. Mutta en jaksa. Mietin, pitääkö olla super- ihminen, että jaksaa työssäkäynnin lisäksi lukea tentteihin ja huolehtia kaikesta mahdollisesta, sopia aikatauluja ja kirjoittaa vielä juttuja mihin on lupautunut.
Ei tuo kaikki "työ" kuulosta niin paljolta, mutta se kyllä todella tuntuu siltä. Haaveilen vaan siitä kun saisi vain olla ja olla olematta. Nukkua ja herätä kun huvittaa tai matkustaa. Mutta sitten tulee todella syyllinen olo. Miksi muka saisin vain olla? Tottakai minun täytyy käydä töissä, tottakai minun pitäisi tehdä vielä opiskelujuttuja ja tottakai mun pitäisi järjestellä arki niin että tekisin aina ruokaa etc. Mutta kuka olettaa, että vuoden opiskelun jälkeen jaksaa heti olla koko kesän täysipäiväisesti työssä, ja sen loputtua heti opiskella yhtä ahkerasti. Ja todellakin haluan olla hyvä töissä ja opiskeluissa. Sitten alkaa harmittaa jos en ole. Tuntuu, etten minä ainakaan ole super-ihminen. Vaikka haluaisin. Mutta onko se tarpeellista?
Päivät ovat monesti omituisia, sillä omat aikataulut saa luoda todella vapaasti. Vapaammin muulloin kun kesällä töiden takia, mutta kuitenkin. Jos minun ensimmäiset ajatukseni ja tunteeni ovat että parasta olisi olla tekemättä mitään, olla vaan rennosti eikä tarvitsisi kamalasti mennä missään, onko ne vääriä ajatuksia tai tunteita? Toisaalta, menemällä ja tekemällä voisi saada toisenlaista energiaa ja jaksamista. Toisaalta, olisi hyvä kuunnella itseään ja vaan nukkua jos minusta vaan tuntuu siltä.
On ongelmallista hyväksyä se, että aina ei jaksa. Tai kun haluaisi vain olla. Intoa olisi moniin erilaisiin harrastuksiin, opiskeluihin, töihin, tapaamisiin ja tekemisiin mutta usein huomaan tunteen joka sanoo että "Anna, älä tee mitään. Nuku tänään pitkään." Ja sitten vain olen. Toivoisin energiaa ja sellaista hetkeä jolloin ei tarvitsisi syyllistää itseään jos ei jaksakaan, tai huvita. Aika pitkän vuoden (ja vuoden toisensa perään) elää niin että menee vain ja koko ajan pitää olla tulossa seuraava tehtävä, työ tai muita suunniteltuja juttuja. Milloin oikeasti ihmiset ovat lomalla? Kaikki on aika ylivoimaista jos ikinä ei pidä sellaista taukoa ettei tulossakaan ole mitään suurempia tehtäviä tai pitkiä rankkoja ajanjaksoja.
Kirjoitan tämän, jotta voin ajatella että nyt on okei ottaa lasillinen maitoa ja syödä suklaata. Koitan tsempata taas aamusta kaikkiin tehtäviin. On tärkeää muistaa ottaa sellaisia taukoja ja hetkiä kaiken keskellä ettei ajattelisi mitään.
Tässä vielä vanha vanha biisirakkaus. Tykkään sanoista. Paitsi kyllä supergirls can cry.
Sekalainen ajatuskirjoitus mutta ihanaa iltaa ja haleja!
Rakkaudella,
Anna
Mietin, että miksi ihmeessä minä olen niin väsynyt? Miksi mua väsyttää ihan kamalasti vain kuuden tunnin työpäivän jälkeen ja haluaisin olla lomalla? Ajatukset pitkistä kiireisistä päivistä, aikaisista aamuista, (vieläkin) tekemättömistä tenteistä ja suunnittelusta ahdistaa. Ja sitten syytän väsymyksestä itseäni.
Heräsin tänään vähän ennen kahdeksaa, jotta kerkeäisin puoli yhdeksäksi verikokeeseen. Torkutin ja torkutin kun en vaan meinannut jaksaa nousta. Puoli tuntia aikaa valmistautua ja löytää paikalle ei ollut ihan liikaa aikaa. En ollut saanut syödä kymmeneen tuntiin ja puoliksi unessa ja nälkäisenä (tosi surkean näköisenä) suunnistin lääkäriin missä koe piti ottaa. Verikokeessa ei kovin kauan kestänyt ja voisi kuvitella, että jes, hyvä päivä että olen jo kahdeksan jälkeen täysin hereillä ja aikaa vaikka mihin. Mutta ei. Kävelin hurjaa vauhtia takaisin kotiin, jotta saisin nukkua vielä noin puolitoista tuntia ennen kuin pitää oikeasti herätä ja lähteä töihin. Olin töissä ja tulin kotiin. Kaaduin vaan sängylle vaikka ajatuksissa oli siivousta, pyykinpesua, kaupassa käyntiä ja ruoan tekemistä. (Koti-Annan askareet). Eli siis kaikkea sellaista mitä vaan pitäisi tehdä. Mutta en jaksa. Mietin, pitääkö olla super- ihminen, että jaksaa työssäkäynnin lisäksi lukea tentteihin ja huolehtia kaikesta mahdollisesta, sopia aikatauluja ja kirjoittaa vielä juttuja mihin on lupautunut.
Ei tuo kaikki "työ" kuulosta niin paljolta, mutta se kyllä todella tuntuu siltä. Haaveilen vaan siitä kun saisi vain olla ja olla olematta. Nukkua ja herätä kun huvittaa tai matkustaa. Mutta sitten tulee todella syyllinen olo. Miksi muka saisin vain olla? Tottakai minun täytyy käydä töissä, tottakai minun pitäisi tehdä vielä opiskelujuttuja ja tottakai mun pitäisi järjestellä arki niin että tekisin aina ruokaa etc. Mutta kuka olettaa, että vuoden opiskelun jälkeen jaksaa heti olla koko kesän täysipäiväisesti työssä, ja sen loputtua heti opiskella yhtä ahkerasti. Ja todellakin haluan olla hyvä töissä ja opiskeluissa. Sitten alkaa harmittaa jos en ole. Tuntuu, etten minä ainakaan ole super-ihminen. Vaikka haluaisin. Mutta onko se tarpeellista?
Päivät ovat monesti omituisia, sillä omat aikataulut saa luoda todella vapaasti. Vapaammin muulloin kun kesällä töiden takia, mutta kuitenkin. Jos minun ensimmäiset ajatukseni ja tunteeni ovat että parasta olisi olla tekemättä mitään, olla vaan rennosti eikä tarvitsisi kamalasti mennä missään, onko ne vääriä ajatuksia tai tunteita? Toisaalta, menemällä ja tekemällä voisi saada toisenlaista energiaa ja jaksamista. Toisaalta, olisi hyvä kuunnella itseään ja vaan nukkua jos minusta vaan tuntuu siltä.
On ongelmallista hyväksyä se, että aina ei jaksa. Tai kun haluaisi vain olla. Intoa olisi moniin erilaisiin harrastuksiin, opiskeluihin, töihin, tapaamisiin ja tekemisiin mutta usein huomaan tunteen joka sanoo että "Anna, älä tee mitään. Nuku tänään pitkään." Ja sitten vain olen. Toivoisin energiaa ja sellaista hetkeä jolloin ei tarvitsisi syyllistää itseään jos ei jaksakaan, tai huvita. Aika pitkän vuoden (ja vuoden toisensa perään) elää niin että menee vain ja koko ajan pitää olla tulossa seuraava tehtävä, työ tai muita suunniteltuja juttuja. Milloin oikeasti ihmiset ovat lomalla? Kaikki on aika ylivoimaista jos ikinä ei pidä sellaista taukoa ettei tulossakaan ole mitään suurempia tehtäviä tai pitkiä rankkoja ajanjaksoja.
Kirjoitan tämän, jotta voin ajatella että nyt on okei ottaa lasillinen maitoa ja syödä suklaata. Koitan tsempata taas aamusta kaikkiin tehtäviin. On tärkeää muistaa ottaa sellaisia taukoja ja hetkiä kaiken keskellä ettei ajattelisi mitään.
Tässä vielä vanha vanha biisirakkaus. Tykkään sanoista. Paitsi kyllä supergirls can cry.
Reamonn - Supergirl
Sekalainen ajatuskirjoitus mutta ihanaa iltaa ja haleja!
Rakkaudella,
Anna
Kommentit
Lähetä kommentti