Jäädä
On haikea tunne olla se, joka jää kun muut ympäriltä lähtevät. Toki on osaltaan haikeaa olla myös se joka lähtee, mutta toisaalta lähtevä kulkee yleensä kohti uusia seikkailuja, kaupunkeja, oppimista, tekemistä ja ihmisiä.
Lähteminen ja jääminen eivät ole tietenkään aina selkeästi eroteltavia rooleja. Ne voivat luonnollisesti olla myös lyhyt- tai pitkäkestoisia aikoja. Toki myös se joka jää, on muiden ihmisten kanssa, tekee omia juttujaan ja elää elämäänsä ja on iloinen. Mutta on pakko myöntää, en ole koskaan ollut hyvä jäämään.
En pidä siitä tunteesta, mikä tulee vaikka kun jää yksin kotiinsa illanistujaisten jälkeen kun kaikki kaverit lähtevät. En pidä siitä, kun vaikka jää yksin yliopistolle ystävien kanssa vietetyn lounaan jälkeen, siitä kun vanhemmat lähtevät vierailultaan kohti kotikaupunkia tai siitä kun vaikkapa poikaystävä muuttaa toiseen kaupunkiin töihin. Sellainen jääminen ei ole valittua yksin olemista, vaan pakollista ja kai sellaista, mihin täytyy tottua. Rakentaa omat verkostonsa joustaviksi, sillä silloin ne eniten kannattelevat.
En sano, ettenkö tykkäisi olla myös yksin. Pidän sitä ehdottoman tärkeänä ja kivanakin. Vanha suosikkini, sekä samalla yksi ainoista "inspirational quoteista" mitä kestän on "we must be our own before we can be each others" ja se on aika hyvä merkitykseltään. On tiedettävä jotain itsestään ennen kuin siitä voi toisille jakaa ja usein sitä oppii olemalla itsekseen. On toki erotettava haluttavan yksin olemisen ja pakollisen itse olemisen ero. Enkä siis tarkoita, että se joka jää juhlien jälkeen yksin tai lukee itsekseen kaverilounaan jälkeen olisi yksinäinen. Ei tietenkään. Hänhän on onnekas, sillä hänellä on tilanteita ja ystäviä joiden kanssa olla niissä tilanteissa ja hetkissä.
Kun ympäristö ei vaihdu ja kuulee toisten tarinoita niin ulkomailta, töistä, uudenlaisesta vapaa-ajasta tai milloin mistäkin on helppoa tuntea itsensä kovin pieneksi. Miksi minä sitten makaan tässä sängylläni yksin syömässä suklaapäällysteistä kaurakeksiä, kun sinä olet tavannut uusia viisaita ihmisiä? Tuntuu hassulta, että minä vain tallustin jääkalikkana yliopistolta kotiin ja sinä olet oppinut niin paljon, että osaat melkein lentää. Jännitys, ylpeys, mielenkiinto ja haikeus yhdistyvät outoon pakettiin jolla ei ole paljon sanoja. Samalla se olo saa motivaation omaa tekemistä kohtaan kasvamaan, samalla se saa hieman toimintakyvyttömäksi.
Toki, moni meistä elää ja on niissä paikoissa joihin joskus niin kovasti halusimme. Ja niissä paikoissa on vieläkin ihanaa. Ystäviä, mielenkiintoisia kursseja ja kauniita aurinkoisia päiviä. Mutta ei voi olla hieman surustumatta, kun vaikka sunnuntaina kaikki on jossain muualla. Tekemässä muita asioita.
Mutta niinhän se menee, että jos ei lähde ei voi tulla takaisin. Ja aina on jonkun vuoro lähteä. Sellaista on elämä nyt ja joskus sekin muuttuu. Sitten unelmoimme siitä, että saisinpa minä lähteä jonnekin hankkimaan kokemuksia, matkustamaan tai sitten siitä, että onpas kivaa jäädä tähän, missä koko lähipiiri on ja pysyy. Emme voi aina ennustaa milloin jäämme ja lähdemme. Voimme vaan ajatella eteenpäin. Ja muistaa miksi halusimme siihen, missä nyt olemme. Ja sen jälkeen unelmoida jatkosta.
Rakkaudella,
Anna
Lähteminen ja jääminen eivät ole tietenkään aina selkeästi eroteltavia rooleja. Ne voivat luonnollisesti olla myös lyhyt- tai pitkäkestoisia aikoja. Toki myös se joka jää, on muiden ihmisten kanssa, tekee omia juttujaan ja elää elämäänsä ja on iloinen. Mutta on pakko myöntää, en ole koskaan ollut hyvä jäämään.
En pidä siitä tunteesta, mikä tulee vaikka kun jää yksin kotiinsa illanistujaisten jälkeen kun kaikki kaverit lähtevät. En pidä siitä, kun vaikka jää yksin yliopistolle ystävien kanssa vietetyn lounaan jälkeen, siitä kun vanhemmat lähtevät vierailultaan kohti kotikaupunkia tai siitä kun vaikkapa poikaystävä muuttaa toiseen kaupunkiin töihin. Sellainen jääminen ei ole valittua yksin olemista, vaan pakollista ja kai sellaista, mihin täytyy tottua. Rakentaa omat verkostonsa joustaviksi, sillä silloin ne eniten kannattelevat.
En sano, ettenkö tykkäisi olla myös yksin. Pidän sitä ehdottoman tärkeänä ja kivanakin. Vanha suosikkini, sekä samalla yksi ainoista "inspirational quoteista" mitä kestän on "we must be our own before we can be each others" ja se on aika hyvä merkitykseltään. On tiedettävä jotain itsestään ennen kuin siitä voi toisille jakaa ja usein sitä oppii olemalla itsekseen. On toki erotettava haluttavan yksin olemisen ja pakollisen itse olemisen ero. Enkä siis tarkoita, että se joka jää juhlien jälkeen yksin tai lukee itsekseen kaverilounaan jälkeen olisi yksinäinen. Ei tietenkään. Hänhän on onnekas, sillä hänellä on tilanteita ja ystäviä joiden kanssa olla niissä tilanteissa ja hetkissä.
Kun ympäristö ei vaihdu ja kuulee toisten tarinoita niin ulkomailta, töistä, uudenlaisesta vapaa-ajasta tai milloin mistäkin on helppoa tuntea itsensä kovin pieneksi. Miksi minä sitten makaan tässä sängylläni yksin syömässä suklaapäällysteistä kaurakeksiä, kun sinä olet tavannut uusia viisaita ihmisiä? Tuntuu hassulta, että minä vain tallustin jääkalikkana yliopistolta kotiin ja sinä olet oppinut niin paljon, että osaat melkein lentää. Jännitys, ylpeys, mielenkiinto ja haikeus yhdistyvät outoon pakettiin jolla ei ole paljon sanoja. Samalla se olo saa motivaation omaa tekemistä kohtaan kasvamaan, samalla se saa hieman toimintakyvyttömäksi.
Toki, moni meistä elää ja on niissä paikoissa joihin joskus niin kovasti halusimme. Ja niissä paikoissa on vieläkin ihanaa. Ystäviä, mielenkiintoisia kursseja ja kauniita aurinkoisia päiviä. Mutta ei voi olla hieman surustumatta, kun vaikka sunnuntaina kaikki on jossain muualla. Tekemässä muita asioita.
Mutta niinhän se menee, että jos ei lähde ei voi tulla takaisin. Ja aina on jonkun vuoro lähteä. Sellaista on elämä nyt ja joskus sekin muuttuu. Sitten unelmoimme siitä, että saisinpa minä lähteä jonnekin hankkimaan kokemuksia, matkustamaan tai sitten siitä, että onpas kivaa jäädä tähän, missä koko lähipiiri on ja pysyy. Emme voi aina ennustaa milloin jäämme ja lähdemme. Voimme vaan ajatella eteenpäin. Ja muistaa miksi halusimme siihen, missä nyt olemme. Ja sen jälkeen unelmoida jatkosta.
Rihanna feat. Mikky Ekko - Stay
Rakkaudella,
Anna
Kommentit
Lähetä kommentti