Miksi en ole tarpeeksi hyvä?

Huonommuus. Tunne siitä, että et vain ole yhtä hyvä kuin jotkut muut. Et ole tehnyt tarpeeksi, et menestynyt niin hyvin kuin olisi suotavaa, et ole yhtä taitava, mielenkiintoinen tai tarpeeksi älykäs. Opiskelemasi ala ei ole juuri mitään verrattuna johonkin muuhun.

Miksi joudumme elämään maailmassa, jossa tämä tunne saavuttaa niin monet ihmiset? Ehkä minä olen sitten yksi niistä ihmisistä, jotka ovat kaikkea sitä, mitä tuohon ylemmän luettelin, kun tästä aiheesta kirjoitan. En elä elämääni jalustalla, josta katselen tai arvostelen muita. Ainakin haluan eroon siitä, jos minussa sellaisia piirteitä on. Ymmärrän toki, että ei kai se periaattena kenenkään halu olekaan, mutta liian usein tuntuu, että ei vain yllä sinne, mitä pidetään kaikkein parhaimpana.

En saanut kaikista kirjoittamistani aineista L:ää lukiossa. En ole saanut kaikesta parasta arvosanaa  yliopistossa, en edes suurimmasta osasta kurssejani. Mutta olen opiskellut, olen halunnut selvittää ja ymmärtää, olen opiskellut jotta saisin tietää miksi asiat tapahtuvat ja miten niihin mahdollisesti voi vaikuttaa. Haluan oppia ymmärtämään, sillä välitän. Mitä se sitten tarkoittaa tuloshakuisessa maailmassa? Onko se tarpeeksi? En haluaisi sen kuvaavan sitä, että en ole panostanut niin paljon kuin jonkun toisen silmissä olisi tarpeeksi. Sen sijaan olen katsellut opiskelijaelämää sen kaikilta puolilta, järjestänyt tapahtumia, toiminut eri pesteissä ja hallituksissa edistääkseni tärkeiksi kokemiani aiheita, sekä käynyt töissä. Myynyt suunnilleen kaikkea mitä ihminen arkielämässään tarvitsee tai keittänyt kahvia, siivonnut, hymyillyt tuntemattomille ihmisille ja ottanut vastuuta työn hoidosta silloinkin kun olen ollut kuumeessa tai opiskellut ensin kokonaisen päivän. Mutta silti, tunnen jatkuvasti olevani huonompi kuin joku muu. Sillä se olo tulee siitä, kun työhakemuksiin vastataan toki kohteliaasti mutta kieltäytyen: "sinua ei valittu", jokin tentti ei mennyt hyvin, tai jonkin toisen alan opiskelijaa pidetään parempana.

Minua oikein välillä inhottaa supersuorittaminen ja ansioluetteloiden tai LinkedIn- profiilien tekohymyt. Sitten tulen surulliseksi, sillä ei minusta ole tuollaista kuvaa. En epäile, etteikö parhaiden arvosanojen saajat, aktiiviset moniosaajat sekä sosiaalisesti lahjakkaimmat ihmiset olisi viisaita ihmisiä. Varmasti ovat, sillä minäkin osin haluaisin olla enemmän sellainen. Sekä aivan varmasti taas jonkun toisen silmissä minä, tai sinä, olet "suoriutunut paremmin". Haluan myös uskoa, että jokaisessa meissä on näitä osa-alueita varmasti, kun niitä osaa oikealla tavalla arvostaa ja ottaa esiin. En ole kateellinen, olen vain surullinen sen takia, että usein ei nähdä pintaa tai nokkelia vastauksia pidemmälle. Kyllä uskon ja olen vakuuttunut toki siitä, että pitkäjänteinen tekiminen, panostus ja vaativuus  tuottavat varmasti myös oppineita ihmisiä. Mutta tuntuu siltä, että milloin välittämisestä, ihmisten toiminnan ymmärtämisestä ja inhimillisyydestä ja humaaniudesta tuli jonkinlaisia pehmeitä ihanteita, jotka vaan kirjataan aika ajoin paperiin, työnnetään pöytälaatikkoon ja välillä kaivetaan ne sieltä ulos ihailtaviksi? Muutoin saamme tyytyä siihen kovaan suoritusmaailmaan, jossa kaikilla tulisi olla valmiina suora vastaus mihin tahansa.

Ymmärrän toki, mikä nokkeluudessa viehättää. Osataan antaa varma kuva, kertoa nopeasti faktoja ja ehkä loogisesti laskea ja päätellä. Varmuus vakuuttaa, minutkin. Mutta haluan ajatella, että

maailma ei ole vain hurjan suurta palkkaa ansaitsevien superihmisten maailma tai sellainen, jossa mahdollisimman suurta voittoa tavoitellessa jätetään joku tai jotkut alakynteen. Laaja-alainen ymmärrys, tutkimus ja kunnioitus kaikkia aloja, niiden (tutkimus)aiheita, niistä innostuvia ihmisiä kohtaan, sekä halu antaa arvostusta kaikelle ja nähdä sen arvo on toki "se kaunis idea", mutta myös arvona sellainen, että kaikilla sen toteutuessa olisi parempi olla. Ettei maailmaa ihmettelevän ja sen ihmisistä inspiroituvan ihmisen tarvitsisi tuntea aina olevansa huonompi kuin joku muu. Kyllä minunkin ajatusmaailmaani tarvitaan, kyllä ihmisläheisyyttä ja yhteiskunnan muutosta tuntevaa ja välittävää ihmistä tarvitaan. Kaikkia tarvitaan.

Haluan sanoa, että pidän arvossa kaikkia aloja, oli koulutusaste tai ala mikä vain. Eikä kenenkään olisi syytä tuntea itseään tyhmemmäksi tai viisaammaksi kuin jonkun toisen alan edustaja. Toki maailma on täynnä realistisia arkipäiviä, rekrytointeja, vertailuja ja karsintaa. Mutta jo sillä että koittaisi saada ympärilleen aidosti välittäviä, ymmärtäviä ja ihmisläheisiä tekijöitä, luulen että kaikkien olo paranisi. Toki voisi myös todeta, että antaa kaikkien elää sellaisessa maailmassa missä elää ja haluaa, ei minun tarvitse koittaa edes olla täydellisesti kaikesta suoriutuva, jotta pääsisin johonkin mihin joku toinen pääsee. Mutta en näe asiaa aina niinkään. Haluaisin, että asioilla ja erilaisilla lahjakkuuksilla olisi samanlaista painoarvoa. Ei mikään toimi ilman yhteistyötä tai jonkin osan poissulkemista.

Kuten varmaan huomattua, kirjoitan tätä osin vakuuttakseni itselleni, että myös minun mielenkiinnon kohteeni ja taitoni ovat riittäviä ja arvostettavia. Vakuuttakseni itselleni ja muille, että kaikki olemme saman arvoisia. Siitähän tässäkin päivässä, 8.3 on kyse. Olemme varmasti erilaisia ihmisiä erilaisine haluinemme, intresseinemme taitoinemme ja sukupuolinemme. Mutta se ei tee meistä huonompia tai parempia. Uskon, että parempia meistä tekee se, että arvostamme omaa tekemistämme ja omia itsejämme. Emmekä pidä sitä parempana kuin jonkun muun. Enemmän saa irti siinä, jos koittaa katsoa maailmaa aina välillä eri näkökulmasta kuin missä itse on. Ehkä huomenna koitan katsoa sitä taloustieteilijän silmin. Tai vaikka maanviljelijän tai kemistin. Mikään noista kolmesta ei tunnu itselleni välttämättä luontaiselta, mutta ainakin haluan yrittää.

Hyvää naistenpäivää kaikille!

Rakkaudella,

Anna