English listening comprehension test, advanced level

Tänään oli tapahtuma nimeltä englannin kuuntelu. Kuuntelu, jossa muka kiteytyy 10 vuoden opiskelu. I say different! En ala nyt kuitenkaan kritisoimaan itse kuuntelua, vaan siitä aiheutuvia seurauksia. Pahaa mieltä ja ärsyytymystähän siitä sitten aiheutui, kun oikeat vastaukset tulivat nettiin. Miksi, OI MIKSI täytyy juuri siinä final examissa saada huonoimmat pisteet koskaan ja saada noin 10 pistettä vähemmän kuin muista kuunteluista, joita tehtiin harjoituksina. Tyhmää sanoo mieli, elämää sanoo sydän.

Ilta onkin mennyt sitten hieman velloessa epätoivon suossa ja syömällä penkkarikarkkeja (toivon että niitä on jäljellä myös ylihuomenna). En tykkää itsestäni, kun muka masennun tuollaisesta asiasta. Tämä on asia, joka pitäisi laittaa oikeaan arvoonsa, mikä tarkoittaa lähinnä sitä, että kirjallinen osio on tekemättä, saamani tulos olisi varmasti jollekin muulle ollut ehkä hyvät pisteet, ja sitä paitsi; mikään koe ei arvota minua ihmisenä. Eikä esimerkiksi L:n englannin arvosanalla keskustella ulkomaalaisten kanssa.

Niinpä päätän pienen mielialan laskusuhdanteen jälkeen ottaa sen asenteen, minkä puolesta aina puhun ja mitä haluan toteuttaa. Elämässä mikään ei ole lopullista, ja tärkeintä on kehittää itseään ihmisenä. Miksi ajattelisin, tai miksi kukaan ajattelisi, että sellainen henkilö joka kirjoitti 6 ällää olisi todella ihmeellinen ja taitava ja äärimmäisen lahjakas. Okei, ehkä lahjakas teoreettisesti mutta faktana: kuinka paljon hän muistaa siitä pänttäämisestä enää noin vuoden kuluttua, tai onko niistä arvosanoista todella suurta merkitystä koko elämän kannalta? Itse ainakin arvotan aitouden, sosiaalisuuden, avoimuuden, sekä ystävällisyyden korkeammalle kuin ylioppilaskokeiden huippuarvosanat. Ja niin arvottavat myöskin työnajantajat, ja yliopistoihin vaaditaan myös pääsykokeet.

Toivoa ei ole edes menetetty, ei sitä saa menettää koskaan. Kurjuus tulee vain suurimmaksi osaksi siitä, että tämä kuuntelu tuntui menevän kaikilla kavereilla todella hyvin, paremmin kuin oma taso tai juuri heidän oman tason mukaisesti. Oma 10 pisteen "tippuminen" tuntui vaikealta siinä vaiheessa. (nyt koko asian läpikäynti tuntuu lähinnä säälittävältä). Jos laittaa asiat oikeasti isoon mittakaavaan (joka aina auttaa minua ymmärtämään asioiden tärkeyden), niin kuinka onnellinen saa olla niistä kaikista pisteistä mitä sai, onnellinen koulutuksesta ja siitä että minulla on mahdollisuus osallistua. Nyt järki käteen, ja positiivinen asenne kohdalleen, jollaisen haluan omata. Ja sitä paitsi, oma suoritus on oma suoritus, ja vaikka se olisikin mennyt odotettua heikommin, löytyy varmasti asioita joista voi olla itsessään ja osaamisessaan ylpeä.

Loppujen lopuksi, mitä yksistä pisteitä? Tämä ei ole vain viesti siitä, että haluan sanoa asian konkreettisesti itselleni. Haluaisin myös, että muutkin saisivat sellaisen olon, että kokeet eivät määritä meitä, vaan me määritämme itse itsemme. Ja kuintenkin, nehän ovat vaan pisteitä, eivät ne ole rakkautta ja iloa ja hymyjä. Nyt vaan tsemppi päälle ja eteenpäin, kaikki on mahdollista.

Rakkaudella,
Anna