Rakastumisen vaikeudesta
Elokuvissa rakastutaan täydellisesti. Ilman viikkoja kestävää spekulointia toisen tunteista, ilman tyhmiä juttuja mitä tulee sanottua aivan vahingossa, ja yksinkertaistettuna todella nopeasti. Miksi oikeassa elämässä se kestää niin kauan? Ja yleensäkin, kuinka rakastuminen edes tapahtuu?
Tämä blogiteksti on ollut jo muutaman päivän luonnoksena täällä, koska tästä on jotenkin vaikea kirjoittaa sillä ajatukseni tästä aiheesta ovat hieman sekaisin enkä edes tiedä vastausta "miten rakastua?"- kysymykseeni, mutta koitan kuitenkin. Rakkaus on outo asia. On helppoa ajatella, että joku on tyylikäs, hyvännäköinen ja mukava, mutta entäs sitten? Ujous ja epävarmuus ja kaikki ylimääräinen ajattelu tulee eteen asioiden sujumisen tukokseksi.
Se, miten kaksi ihmistä päätyy parisuhteeseen on pienoinen mysteeri. Miten tavataan, miten kiinnostutaan ja miten ihmeessä toisen kanssa pääsee vielä ulos ja tutustumaan? Itsensä tuntee helposti yksinäiseksi ja oma sänky alkaa öisin tuntua aivan liian suurelta yksin nukkumiseen. Ajatuksen siitä kuinka ihanaa olisikaan jos jollekin voisi aina soittaa vaikka ihan vaan tyhmästä asiasta, voisi vaan olla koko päivän yöpuvussa ja katsoa leffoja ja kuunnella musiikkia, tai toisaalta matkustaa vaikka maailman toiselle puolelle yhdessä, saada hali aina pitkän päivän jälkeen ja hyvänyönsuukko, alkavat pyöriä mielessä enemmän kuin mikään muu. On rakkaita ystäviä, jotka ovat elämässä yksi tärkeimmistä asioista, mutta kaipuu rakkauteen on aivan erilainen tunne.
Mielestäni täytyy osata olla oma itsensä, itsenäinen ja vahva ennen kuin voi olla kenenkään toisen kanssa. Parisuhde on kaksi ihmistä yhdessä, ei yksi ihminen kahdessä ihmisessä. Tottakai toisen pitää olla "sielunkumppani" ja ei yhdessä voi kasvaa tulematta jotenkin, no, pariksi. Mutta toisen omaan persoonallisuuteen ja luonteeseen ja piirteisiinhän sitä rakastutaan, joten oma persoona täytyy pitää hengissä.
Mutta miksi toisen ajatusten tietäminen on niin vaikeaa? Kaikki tyhmä ajattelu lähtee ehkä siitä, että ei halua outoa tilannetta jos toinen ei tykkääkään, ja se ei vaan halua sanoa sitä jos toinen on ihan ihastunut. Ja hieman aiheen vierestä, on mielestäni todella tyhmää ja outoa ajatella niin, että jos joku juttelee esimerkiksi facebookissa, että se olisi kiinnostunut. Tottakai se voi joskus pitää paikkaansa, ja se on ihan hyvä paikka aloittaa puhumaan, mutta, voi sitä joskus ihan vaan kaverinakin puhua.
Sitten, viimeisimpänä muttei vähäisimpänä (voi kuinka kulunut sanonta..) tulee se: "Se on niin huipputyyppi ja minä vaan tällanen, ei se edes tiedä minua"- ajattelu. SE ON KAUHEAA. Mistä sitä oikeasti tietää mitä joku toinen ajattelee juuri sinusta. Ongelma vaan on se käynnistäminen. Kuinka paljon pienet jutut jo vaikuttaa, ja niihin vaan tarvitaan aina hieman rohkeutta. Eikä oikeasti ole mitään hävittävää, sillä järkevät ihmiset on kavereita kuitenkin, ei tarvitsisi olla mitään pelättävää. Se on se asia mikä oikeasti pitäisi sisäistää. Rakkaus on loppujen lopuksi tunnetta, ja se on meillä kaikilla, joten uskon että kyllä tässäkin asiassa päästään voittoon.
Ehkäpä siis elokuvien rakastuminen ei ole täydellistä. Eikö täydellisempää olisikin rakastua niin, että jännittää, hymyilyttää, naurattaa, mutta kuitenkin niin, että ei voi lukea toisen ajatuksia, mutta silti asiat selviävät?
Rakkaudella,
Anna
p.s Tässä vielä kaunis biisi josta olen tykännyt jo pitkään mutta kuulin sen tänään uudestaan ja ajattelin kuinka hyvät sanat tässä kappaleessa onkaan! Katie Melua - Nine Million Bicycles
Tämä blogiteksti on ollut jo muutaman päivän luonnoksena täällä, koska tästä on jotenkin vaikea kirjoittaa sillä ajatukseni tästä aiheesta ovat hieman sekaisin enkä edes tiedä vastausta "miten rakastua?"- kysymykseeni, mutta koitan kuitenkin. Rakkaus on outo asia. On helppoa ajatella, että joku on tyylikäs, hyvännäköinen ja mukava, mutta entäs sitten? Ujous ja epävarmuus ja kaikki ylimääräinen ajattelu tulee eteen asioiden sujumisen tukokseksi.
Se, miten kaksi ihmistä päätyy parisuhteeseen on pienoinen mysteeri. Miten tavataan, miten kiinnostutaan ja miten ihmeessä toisen kanssa pääsee vielä ulos ja tutustumaan? Itsensä tuntee helposti yksinäiseksi ja oma sänky alkaa öisin tuntua aivan liian suurelta yksin nukkumiseen. Ajatuksen siitä kuinka ihanaa olisikaan jos jollekin voisi aina soittaa vaikka ihan vaan tyhmästä asiasta, voisi vaan olla koko päivän yöpuvussa ja katsoa leffoja ja kuunnella musiikkia, tai toisaalta matkustaa vaikka maailman toiselle puolelle yhdessä, saada hali aina pitkän päivän jälkeen ja hyvänyönsuukko, alkavat pyöriä mielessä enemmän kuin mikään muu. On rakkaita ystäviä, jotka ovat elämässä yksi tärkeimmistä asioista, mutta kaipuu rakkauteen on aivan erilainen tunne.
Mielestäni täytyy osata olla oma itsensä, itsenäinen ja vahva ennen kuin voi olla kenenkään toisen kanssa. Parisuhde on kaksi ihmistä yhdessä, ei yksi ihminen kahdessä ihmisessä. Tottakai toisen pitää olla "sielunkumppani" ja ei yhdessä voi kasvaa tulematta jotenkin, no, pariksi. Mutta toisen omaan persoonallisuuteen ja luonteeseen ja piirteisiinhän sitä rakastutaan, joten oma persoona täytyy pitää hengissä.
Mutta miksi toisen ajatusten tietäminen on niin vaikeaa? Kaikki tyhmä ajattelu lähtee ehkä siitä, että ei halua outoa tilannetta jos toinen ei tykkääkään, ja se ei vaan halua sanoa sitä jos toinen on ihan ihastunut. Ja hieman aiheen vierestä, on mielestäni todella tyhmää ja outoa ajatella niin, että jos joku juttelee esimerkiksi facebookissa, että se olisi kiinnostunut. Tottakai se voi joskus pitää paikkaansa, ja se on ihan hyvä paikka aloittaa puhumaan, mutta, voi sitä joskus ihan vaan kaverinakin puhua.
Sitten, viimeisimpänä muttei vähäisimpänä (voi kuinka kulunut sanonta..) tulee se: "Se on niin huipputyyppi ja minä vaan tällanen, ei se edes tiedä minua"- ajattelu. SE ON KAUHEAA. Mistä sitä oikeasti tietää mitä joku toinen ajattelee juuri sinusta. Ongelma vaan on se käynnistäminen. Kuinka paljon pienet jutut jo vaikuttaa, ja niihin vaan tarvitaan aina hieman rohkeutta. Eikä oikeasti ole mitään hävittävää, sillä järkevät ihmiset on kavereita kuitenkin, ei tarvitsisi olla mitään pelättävää. Se on se asia mikä oikeasti pitäisi sisäistää. Rakkaus on loppujen lopuksi tunnetta, ja se on meillä kaikilla, joten uskon että kyllä tässäkin asiassa päästään voittoon.
Ehkäpä siis elokuvien rakastuminen ei ole täydellistä. Eikö täydellisempää olisikin rakastua niin, että jännittää, hymyilyttää, naurattaa, mutta kuitenkin niin, että ei voi lukea toisen ajatuksia, mutta silti asiat selviävät?
Rakkaudella,
Anna
p.s Tässä vielä kaunis biisi josta olen tykännyt jo pitkään mutta kuulin sen tänään uudestaan ja ajattelin kuinka hyvät sanat tässä kappaleessa onkaan! Katie Melua - Nine Million Bicycles
Kommentit
Lähetä kommentti