Sano
Mitä minä haluan sanoa? Tasan viikon ajan oma tietoisuus ja se ettei tiedä, päätöskyky, ja ajatusten epäselvyys on ollut liian todellista minulle. Viime viikolla olin sekaisin. Stressi, tekemättömät asiat, lukeminen, kaikki uusi ja kaikki tunteet tekivät minusta lopulta voimattoman siinä hetkessä, kun ei ole varma itsestään.
Mistä voi tietää mitä sitä oikein ajattelee? Mistä tietää mitä haluaa elämältä, mikä on oikein? Mitä on itse, miten voisi olla sitä mitä oikeasti sisimmässään on ja miten näyttää se muille niin, että se tulee sillä tavalla esille että on siihen tyytyväinen? Enkä tarkoita, että olisin aivan tyytymätön omaan käytökseeni. Mutta jotenkin olisi ihana aivan täysin toteuttaa sitä, mitä kokee olevansa. Ja mitä sitä vielä sitten haluaisi olla. Tottakai, ei kukaan aina voi olla aivan kaikkea, ja varmasti ihmiset näkevät sinusta ( ja minusta) enemmän kuin itse näkee aina välillä. Mutta kun sitten alkaa tuntua siltä, ettei ole sanonut tai tehnyt tarpeeksi tai ettei osaa vastata sitä mitä haluaisi. Ettei ole täysin sitä mitä on. On sellainen olo ettei oikein osaa olla vaikka kaikki on hyvin. Keskustelin ahdistuksessa asiasta rakkaan ystäväni kanssa ja hän vastasi näin:
""Sä saat tuon kaiken selville vasta kun elät elämää eteenpäin. Kyllä ne vastaukset tulee kun aika on, nyt vaan elää hetkessä ja rennosti ja nauttii elämästä eikä ala ylianalysoimaan mitään! Meistä ei kukaan tiedä noihin kysymyksiin vastauksia! Siks pitää vaan mennä ja ottaa selvää, ne ei tule pohtimalla! Voi vaan miettiä mikä tällä hetkellä saattais olla kivaa, mitä arvostaa elämässä! Mahdollista on kaikki jos vaan oikein kovasti haluaa!"
Halusin kirjoittaa tämän osan viestistä tänne, sillä sen jokainen sana on totta. Ja loi minuun uskoa ja rohkeutta siinä hetkessä kun tuntui että olin unohtaa sen minkä itse tiedän todeksi, ja millainen olen.
Sanoisin että ei minun tarvitse olla täysin varma asioista joita kohti menen. Ei minkään tarvitse olla varmaa sinällään, helppoa tai edes realistista. Olenhan vuoden sisään valmistunut ylioppilaaksi, reilannut Euroopassa, lähtenyt neljän työpäivän jälkeen pois eräästä työpaikasta ja nyt muutan uuteen kaupunkiin, enkä voi olla edes varma olenko siellä vielä ensisyksynä. Kaikessa on vaikeutensa, mielenkiintonsa ja jännityksensä. Mutta opittavaa minulla todella on. Tiedän olevani ihminen joka saa helposti sellainen tunteen tai olon tilanteista ja ihmisistä, että onko minun hyvä olla tässä, ja voinko luottaa tilanteeseen tai ihmiseen. Mutta kun tiedän jonkun hyväksi, miksi se ei silti ole selkeää mennä jotain kohti tai olla vai hyvältä tuntuvassa tilanteessa?
Tarvitsen lisää rohkeutta. Ja se on varmasti monelle sellainen asia, mitä tarvitsee lisää. Ei kai se ole niin iso juttu jos kokeelle, tai vaikka muuttamiselle tai ihmissuhteelle ei aseta päämäärää. Niinhän se on, että tärkeintä on se matka, eikä päämäärä. Ja yllättäen jos matka on hyvä, päämääräkin on sen mukainen.
Ehkä pelkään jotain turhaa, epätietoisuutta mahdollisuuksista ehkä. Mutta tiedän sen todeksi, että on tehtävä niitä asioita, kirjoitettava niitä sanoja ja puhuttava sitä mikä tuntuu hyvältä juuri siinä hetkessä. Ei itseään voi muuten toteuttaa. Ja kiire ei ole elämässä mihinkään. Kun kaiken sen tajuaa ja sitten vielä sisäistäisi, olisi sisälläni varmaankin sellainen rauha, että se kestäisi muiden myrskyjen läpi. Sillä koko ajan tässä ollaan matkalla, ja kun mahdollisuus on, on siitä tehtävä maailman paras matka, paras mahdollinen itselle ja muille.
Rakkaudella,
Anna
""Sä saat tuon kaiken selville vasta kun elät elämää eteenpäin. Kyllä ne vastaukset tulee kun aika on, nyt vaan elää hetkessä ja rennosti ja nauttii elämästä eikä ala ylianalysoimaan mitään! Meistä ei kukaan tiedä noihin kysymyksiin vastauksia! Siks pitää vaan mennä ja ottaa selvää, ne ei tule pohtimalla! Voi vaan miettiä mikä tällä hetkellä saattais olla kivaa, mitä arvostaa elämässä! Mahdollista on kaikki jos vaan oikein kovasti haluaa!"
Halusin kirjoittaa tämän osan viestistä tänne, sillä sen jokainen sana on totta. Ja loi minuun uskoa ja rohkeutta siinä hetkessä kun tuntui että olin unohtaa sen minkä itse tiedän todeksi, ja millainen olen.
Sanoisin että ei minun tarvitse olla täysin varma asioista joita kohti menen. Ei minkään tarvitse olla varmaa sinällään, helppoa tai edes realistista. Olenhan vuoden sisään valmistunut ylioppilaaksi, reilannut Euroopassa, lähtenyt neljän työpäivän jälkeen pois eräästä työpaikasta ja nyt muutan uuteen kaupunkiin, enkä voi olla edes varma olenko siellä vielä ensisyksynä. Kaikessa on vaikeutensa, mielenkiintonsa ja jännityksensä. Mutta opittavaa minulla todella on. Tiedän olevani ihminen joka saa helposti sellainen tunteen tai olon tilanteista ja ihmisistä, että onko minun hyvä olla tässä, ja voinko luottaa tilanteeseen tai ihmiseen. Mutta kun tiedän jonkun hyväksi, miksi se ei silti ole selkeää mennä jotain kohti tai olla vai hyvältä tuntuvassa tilanteessa?
Tarvitsen lisää rohkeutta. Ja se on varmasti monelle sellainen asia, mitä tarvitsee lisää. Ei kai se ole niin iso juttu jos kokeelle, tai vaikka muuttamiselle tai ihmissuhteelle ei aseta päämäärää. Niinhän se on, että tärkeintä on se matka, eikä päämäärä. Ja yllättäen jos matka on hyvä, päämääräkin on sen mukainen.
Ehkä pelkään jotain turhaa, epätietoisuutta mahdollisuuksista ehkä. Mutta tiedän sen todeksi, että on tehtävä niitä asioita, kirjoitettava niitä sanoja ja puhuttava sitä mikä tuntuu hyvältä juuri siinä hetkessä. Ei itseään voi muuten toteuttaa. Ja kiire ei ole elämässä mihinkään. Kun kaiken sen tajuaa ja sitten vielä sisäistäisi, olisi sisälläni varmaankin sellainen rauha, että se kestäisi muiden myrskyjen läpi. Sillä koko ajan tässä ollaan matkalla, ja kun mahdollisuus on, on siitä tehtävä maailman paras matka, paras mahdollinen itselle ja muille.
Rakkaudella,
Anna
Kommentit
Lähetä kommentti